Hyppää sisältöön
Media

Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmä uudistetaan

19.3.2026 13.45
OM
Hallitus esittää muutoksia Rikosseuraamuslaitosta koskevaan lainsäädäntöön. Keskeisin ehdotus on rikosseuraamuslaitoksen koulutusjärjestelmän uudistaminen. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen järjestämän koulutuksen rinnalle perustettaisiin työssäoppimisen väylä.

Sakon täytäntöönpanoa uudistetaan

19.3.2026 13.43
OM
Hallitus esittää, että sakon muuntorangaistusmenettelyä, menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa ja rahamääräisten saatavien maksuajan myöntämistä koskevat säännökset uudistetaan. Esitys liittyy hallitusohjelman tavoitteeseen sujuvoittaa oikeusprosesseja.

Arviointi kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea EU-rahoitusta on julkaistu

18.3.2026 9.31
OM
Euroopan unionin rahoitusohjelmista myönnetään suomalaisille kansalaisjärjestöille merkittävä määrä hankerahoitusta, mutta potentiaalia on vielä hyödyntämättä. Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva arvioi oikeusministeriön toimeksiannosta kansalaisjärjestöjen valmiuksia hakea hankerahoitusta ja suositteli toimintatapojen ja tuen kehittämistä.

Asuntokauppalakiin ehdotetut muutokset lausuntokierrokselle

16.3.2026 13.37
OM
Asuntokauppalakiin esitetään useita muutoksia, joilla voitaisiin vahvistaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaa sekä vähentää epäselvyyksiä lain tulkinnassa. Lisäksi asuntojen markkinointiin ja ostajalle annettaviin tietoihin liittyvää sääntelyä ehdotetaan kokonaisuudessaan uudistettavaksi. 

Oikeusvaltion ja demokratian ministeriö

Uusimmat

Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmä uudistetaan

OM
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:19.3.2026 13.45

Sakon täytäntöönpanoa uudistetaan

OM
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:19.3.2026 13.43

Avustukset väkivallan katkaisupalveluihin 2026 myönnetty

OM
Tyyppi:Uutinen Julkaisuajankohta:18.3.2026 15.57

Arviointi kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea EU-rahoitusta on julkaistu

OM
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:18.3.2026 9.31

Kolumnit

Eurooppalainen demokratiakilpi kattaa myös Suomen 

Heini Huotarinen
OM
Tyyppi:Kolumni Julkaisuajankohta:13.2.2026 13.00

Kerro miltä näyttää toiveittesi kansalaisyhteiskunta

Mikko Lehtonen
Saara Sahinoja
OM
Tyyppi:Kolumni Julkaisuajankohta:15.1.2026 13.48

EU-rahoitus: CERV ja oikeusohjelma.

 

Oikeusministeriö

Oikeusministeriö ylläpitää ja kehittää oikeusjärjestystä ja oikeusturvaa sekä huolehtii demokratian rakenteista ja kansalaisten perusoikeuksista.

Tietoa oikeusministeriöstä

Hallinnonala

Oikeusministeriön hallinnonalalla työskentelee runsaat 9 100 henkilöä, joista suurin osa tuomioistuimissa.

Oikeusministeriön hallinnonala

Ministerit

Leena Meri
Leena Meri
Oikeusministeri
Anna-Kaisa Ikonen
Anna-Kaisa Ikonen
Kunta- ja alueministeri, Ahvenanmaa-asiat
Sivun alkuun