Hyppää sisältöön
Media

Etätyösuositus jatkuu syyskuun loppuun kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla

sosiaali- ja terveysministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 26.8.2021 9.30
Tiedote

Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat tarkastelleet valtakunnallisen etätyösuosituksen voimassaolon perusteita. Etätyösuositusta ei esitetä muutettavaksi, koska rokotuskattavuus ei ole epidemiatilanteeseen nähden riittävä. Suositus jatkuu 30.9.2021 asti kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla. Etätyösuosituksen voimassaolon perusteita arvioidaan uudelleen syyskuun puolivälissä.

Epidemian luonne on muuttunut alkukesän jälkeen, ja tartuntoja todetaan tällä hetkellä niin paljon, että epidemiatilanne voi heiketä nopeasti rokotusten etenemisestä huolimatta. Lisäksi koronatartunnat ovat tällä hetkellä pääasiassa delta-muunnosta, joka tarttuu helpommin kuin muut todetut muunnokset. Laajalla etätyöllä on arviointien perusteella rajoitettu taudin leviämistä.

Koska rokotuskattavuus on nousussa, valmistelutyö siirtymisestä etätyöstä hybridityöhön aloitetaan välittömästi. Kansallisella tasolla siirtymistä hybridityöhön valmistellaan Työterveyslaitoksen, ministeriöiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken.

Valtioneuvosto arvioi tammikuussa 2021 eri torjuntatoimenpiteitä ja päätti toimintasuunnitelman laatimisesta ja sen myötä asteittaisesta valmistautumisesta yhteiskunnan avaamiseksi. Osana hybridistrategian toimintasuunnitelmaa ministeriöt saivat tehtäväksi arvioida uudelleen hallituksen antaman valtakunnallisen etätyösuosituksen perusteita ja voimassaoloa elokuun loppuun mennessä.

Ministeriöt hyödynsivät työssään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen arviointeja sekä epidemiologisesta kehityksestä että etätyön vaikutuksista osana koronan torjuntatoimenpiteitä.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Juha Sarkio, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30031, juha.sarkio(at)vm.fi
Osastopäällikkö Raimo Antila, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 02951 63094, raimo.antila(at)stm.fi

Sivun alkuun