Hyppää sisältöön
Media

Komissaari Ferreira tutustui hyvien väestösuhteiden edistämiseen Suomessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.9.2023 15.51
Tiedote
Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen, komissaari Elisa Ferreira ja oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen. Kuva: Alessandro Rampazzo.

EU:n koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Elisa Ferreira tutustui Vantaalla Euroopan unionin rahoittamaan, oikeusministeriön koordinoimaan osallistavan kotoutumisen hankkeeseen.

Suomessa vierailevalle EU-komissaari Elisa Ferreiralle esiteltiin keskiviikkona Vantaalla oikeusministeriön ja Euroopan neuvoston yhteishanketta, jossa tuotetaan ja levitetään tietoa ja välineitä hyvien väestösuhteiden ja kotoutumisen edistämiseksi. Komissaari oli hyvin vaikuttunut sekä hankkeesta että Vantaalla tehtävästä hyvien väestösuhteiden työstä ja lupasi jakaa hyviä käytäntöjä myös muualle Eurooppaan.

Osallistavan kotoutumisen -hankkeessa kootaan paikallisia sidosryhmiä suunnittelemaan ja toteuttamaan alueellisia kotouttamisstrategioita. Asiantuntijoita koulutetaan tukemaan sidosryhmiä, jotta osaaminen siirtyy ja hankkeen tulosten kestävyys varmistetaan. 

Hankkeessa myös suunnitellaan kansallinen koordinaatiomekanismi, jolla varmistetaan kotouttamistyön toimijoiden ja päätöksentekijöiden jatkuva vuoropuhelu kaikilla tasoilla.

Komissaarin ottivat Vantaalla vastaan täyskaimat oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen ja Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

- Uusi hallitus on kesällä valmistellut eduskunnalle tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. On rohkaisevaa, että hyvät väestösuhteet sisältyvät tiedonantoon ja että siihen suunnitellaan myös lisäresursseja. Se tukee myös tässä hankkeesta saatujen tulosten kestävyyttä, sanoi kansliapäällikkö Timonen puheenvuorossaan.

Ferreira vierailee Suomessa 20.-22.9. Vierailullaan komissaari tapaa myös elinkeinoministeri Wille Rydmanin, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzin ja pääministeri Petteri Orpon sekä Helsingin kaupungin johtoa ja maakuntajohtajia. Pääkaupunkiseudun lisäksi Ferreira vierailee Mikkelissä, Imatralla ja Lappeenrannassa.

Lue lisää: 

Building an inclusive integration approach in Finland (englanniksi, Euroopan neuvosto) 
Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote komissaarin vierailusta

Lisätietoja: erityisasiantuntija Katriina Nousiainen p. 0295 150 275, [email protected]

Sivun alkuun