Oikeusministeri Leena Luhtanen Oikeuden hinta -seminaarissa

Suomen perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen ratkaistavaksi. Oikeuden saamiseksi pelkkä muodollinen oikeus päästä tuomioistuimeen (Access to Court) ei kuitenkaan riitä, vaan yhteiskunnan tulee nykykäsityksen mukaan taata myös se, että ihmisillä on tosiasialliset mahdollisuudet saada oikeutta (Access to Justice). Tosiasiallinen mahdollisuus saada oikeutta voi estyä esimerkiksi silloin, jos prosessikynnys on liian korkea.

Alioikeusuudistuksen (1993) jälkeisenä aikana riitaisten siviiliasioiden määrät ovat vähentyneet tuomioistuimissa. Samaan aikaan oikeudenkäynnin osapuolten oikeudenkäyntikulut ovat nousseet ja kuluriski on kasvanut. Yleensähän hävinnyt osapuoli joutuu korvaamaan voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut. Onkin epäilty, että oikeudenkäyntikulujen kehitys on nostanut prosessikynnystä. Osin kuitenkin kyse lienee myös siitä, että laman aiheuttamat suuret juttumäärät on käsitelty sekä siitä, että velkajärjestelyinstituution käyttöön otto vähensi riitaisia velkomuksia tuomioistuimissa.

Oikeusministeriössä ongelmaan on kiinnitetty huomiota. Alioikeusuudistuksen jälkeen on tehty lukuisia siviiliprosessuaalisia muutoksia, joista merkittävimmät ovat oikeudenkäyntikulu-uudistus (1999) oikeusapu-uudistukset (1998 ja 2002), siviiliprosessiuudistus (2003) sekä tuomioistuinsovittelua koskeva uudistus (2006). Kaikki nämä uudistukset ovat tähdänneet oikeuden saatavuuden parantamiseen sekä prosessikynnyksen alentamiseen. Myös kuluttajavalituslautakunnan toimivaltaa on lisätty asuntoasioissa. Tällä hetkellä eduskunnan käsiteltävänä on ryhmäkannetta koskeva esitys, joka osaltaan lisää kansalaisten oikeudensaantimahdollisuuksia. Myös vuonna 2005 aloitettu oikeudellinen neuvontapalvelu on osoittautunut kansalaisten kannalta tarpeelliseksi järjestelmäksi oikeuteen pääsyn kannalta. Varsin paljon siis on tehty oikeuden saatavuuden parantamiseksi.

Oikeusministeriön alaisessa Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa näitä uudistuksia ja niiden vaikutuksia on myös seurattu laajasti. Näin on voitu paikantaa järjestelmän ongelmakohtia ja ryhtyä korjaustoimenpiteisiin. Samalla tuomareiden koulutukseen on pyritty panostamaan. Tällä hetkellä esimerkiksi suuri osa tuomareista on käynyt tuomioistuinsovittelua käsittelevän peruskoulutuksen ja tänä syksynä on aloitettu laajemman syventävän sovittelukoulutuksen antaminen.

Tälläkin hetkellä oikeusministeriössä vireillä on useita hankkeita, joilla on vaikutusta kansalaisten kannalta. Ministeriö on asettanut työryhmän käsittelemään oikeudenkäyntien keston lyhentämisestä. Lisäksi oma työryhmänsä on asetettu laatimaan ehdotuksia tehokkaiksi keinoiksi, joita asianosainen voi käyttää oikeudenkäynnin viipymistä vastaan. Selvitysmies Olli Huopaniemi taas on nimitetty selvittämään muutoksenhakujärjestelmän kehittämistarpeita. Hän onkin jo ehdottanut, että valitusasioita voisi siirtää ruuhkautuneesta hovioikeudesta toiseen. Myös oikeudenkäyntiavustajien palkkioiden määräämisen yksinkertaistamista varten on oma työryhmänsä samoin kuin kirjaamisasioiden käsittelyn kehittämistä varten. Tilannetta siis seurataan, ja ongelmakohtiin pyritään paneutumaan.

Kun ihmisten tietoisuus oikeuksistaan on kasvanut, samalla myös vaatimukset oikeuden saatavuutta kohtaan ovat lisääntyneet. Kansainvälisesti vertaillen oikeuden saatavuus on Suomessa kuitenkin hyvä. Vaikka oikeudenkäyntikulut ovat esimerkiksi kasvaneet, eivät ne ole hirvittävän suuria verrattuna moniin muihin maihin. On myös huomattava, että kaikissa länsimaissa on koko modernin yhteiskunnan ajan esitetty näkemyksiä oikeudenkäyntien hitaudesta ja kalleudesta. Euroopan neuvosto asiaa seuraa erittäin tarkasti ja tekee vertailuja kansainvälisesti.

Hallinnonalan taloudellinen tilanne on kuluvan vaalikauden loppua kohden jatkuvasti kiristynyt muun muassa sen vuoksi, että vankimäärien kasvusta ja useiden tuomioistuinten työmäärien lisääntymisestä sekä toimitila- ja muiden yleiskustannusten noususta johtuvia kustannuksia ei ole voitu täysimääräisesti ottaa huomioon menokehyksissä. Erityinen merkitys on valtioneuvoston kehyspäätöksessä (VM 5/214/2005) asetetulla tavoitteella, että vuoden 2011 loppuun mennessä keskimäärin vain puolet valtion henkilöstön poistuman johdosta vapautuvista työpaikoista täytetään. Kehyspäätöksen mukaan tämä tarkoittaisi noin 720 henkilön vähentämistä oikeusministeriön hallinnonalalta vuoteen 2011 mennessä. Painotan sitä, että oikeushallinnossa vähennykset tehdään takapainotteisesti. Tuomioistuimien osalta tämä merkitsee alkuperäisen suunnitelman mukaan noin 200 henkilötyövuoden vähennystä.

Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa oikeusministeriö on ollut varovainen oikeusturvan lisärakentamisessa. Toimintaa on laajennettu ja lisätty vain silloin, kun lisätyötä vastaava rahoitus on saatu hankituksi, kuten kuluttajavalituslautakunnan toimivallan laajentamiseen ja ryhmävalitusmenettelyn käyttöön ottoon saatiin. Pyrimme siihen, että jokaisen lakihankkeen mukana seuraa tarkka resurssiarviointi, jokainen hanke joudutaan siis harkitsemaan resurssien kannalta. Ministeriön edessä on kuitenkin isoja hankkeita, jotka eivät etene ilman lisärahoitusta. Tällaisia ovat esimerkiksi maatalouselinkeinojen valituslautakunnan tai edunvalvonnan siirtäminen ministeriön hallinnonalalle.

Tuottavuusohjelmaan vastaamiseksi on jouduttu esittämään hankkeita, joilla tuomioistuimien työtä tehostetaan ja kevennetään. Tämä ei kuitenkaan saisi tapahtua oikeusturvan kustannuksella, koska ihmisoikeussopimusten ja perustuslain edellyttämän oikeusturvan pitäisi olla minimitaso, ja jo nykyisin on vaikeuksia tavoitteiden saavuttamisessa esimerkiksi käsittelyaikojen osalta.

Seuraavien vuosien keskeisiä hankkeita ovat riidattomien velkomisasioiden eli niin sanottujen summaaristen asioiden käsittelyn kehittäminen ja kiinteistöjen kirjaamisasioiden käsittelyn kehittäminen. Summaarisissa asioissa työryhmä jätti juuri mietinnön, jossa ehdotetaan palvelujen sähköistämistä ja valtakunnalliseen palveluun siirtymistä sekä tiedoksiantojärjestelmän kehittämistä. Tuossa työryhmässä on varsin perusteellisesti selvitetty mahdollisuuksia tehostaa summaaristen asioiden käsittelyä oikeusturvaa vaarantamatta. Kiinteistöasioiden eli kiinnitysten ja lainhuutojen käsittelyn kehittäminen on parhaillaan työryhmän käsiteltävänä. Mutta tehostamisehdotukset vaativat – eivät vain oikeushallinnoilta vaan myös eduskunnalta - rohkeaa ja innovatiivista ajattelua. Valtionhallinnossa tietoyhteiskunnan läpilyöminen on ollut keskeistä. Tässä on oikeushallinnossa paljon tekemistä. Tietoyhteiskunnan edellyttämät uudistuksen antavat liikkumavaraa myös henkilöstön kehittämisessä. Henkilöstörakenteen pitää voida muuttua myös oikeuslaitoksessa. Palveluja ja asiakirjaliikennettä pitää sähköistää sekä tuomioistuimien alueellista ja asiallista toimivaltaa avata niin, että asioita voidaan siirtää ja keskittää toimintojen tehostamiseksi ja tuomioistuimien resurssien tehokkaaksi hyödyntämiseksi. Summaarisissa asioissa ja kiinteistöasioissa, jos ne säilyvät tuomioistuimissa, pitää päästä sähköiseen, valtakunnalliseen palveluun, jossa vastuu palvelun tuottamisesta ja kehittämisestä vähitellen keskitetään yhdelle tai muutamalle yksikölle. Tuomioistuinlaitokselle pitää antaa riittävät mahdollisuudet hallinnoida ja johtaa asian käsittelyä esimerkiksi siirtämällä asioita tuomioistuimesta toiseen ruuhkautumisen estämiseksi tai erityisen asiantuntemuksen takaamiseksi. Tämä on tärkeä periaate, joka on syytä muistaa, kun eduskunta saa käsiteltäväkseen ehdotuksen hovioikeuksien asioiden siirtämisestä. Mahdollisuus siirtämiseen on tärkeä summaarisissa ja erityisasiantuntemusta vaativissa asioissa - olkoonkin että eräät hovioikeudet tässä tapauksessa ovat huolissaan työtaakan kasvamisesta.

Pitemmän aikavälin tavoitteena on käräjäoikeuksien määrän vähentäminen ja yksikkökoon suurentaminen. Käräjäoikeusverkostoa tulisi kehittää maakuntapohjaiseksi siten, että jokaisessa maakunnassa olisi 1-3 käräjäoikeutta. Tämä merkitsisi käräjäoikeuksien määrän selvää vähentymistä nykyisestä. Yksikkökoon suurentaminen monipuolistaisi käräjäoikeuden jutturakennetta ja loisi sitä kautta paremmat edellytykset tuomareiden monipuolisille työtehtäville ja ammattitaidon kehittymiselle. Maantieteellisten etäisyyksien vuoksi on silti mahdollista järjestää käräjäoikeuden sivukanslia joillekin paikkakunnille, jos se on asukkaiden oikeuspalvelujen saatavuuden kannalta tarpeen.

Muutoksenhakua hovioikeuteen koskenut seulontaesitys jouduttiin vetämään pois eduskunnasta, vaikka asiantuntijoiden mukaan se olisi ollut mahdollinen muutoksenhakulupajärjestelmä ihmisoikeussopimuksen tarkoittamassa mielessä. Pidän tätä hyvin valitettavana, sillä hovioikeusmenettelyyn tarvitaan muutoksenhakulupa sen vuoksi, että pääkäsittelyissä jatkuvasti käsitellään selviä ja selvästi oikein jo käräjäoikeudessa ratkaistuja asioita. Seulonnan kaaduttua uuden muutoksenhakulupamenettelyn kehittäminen on käynnistettävä nopeasti.

Väestön ikääntyessä edunvalvonnan, perintöoikeudellisten kysymysten sekä terveys- ja hyvinvointipalvelujen saatavuutta koskevien oikeusongelmien määrä kasvaa. Myös väestötappioalueilla on tarvetta jokapäiväisen elämän, kuten kuluttamisen, asumisen, työn, perheen ja velkaantumisen aiheuttamien oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen. Kansalaisten kannalta tärkeää on saada oikeudellisia neuvoja mahdollisimman vaivattomasti. Kunnallinen kuluttajaneuvonta, talous- ja velkaneuvonta, ja potilasasiamiesten sekä sosiaaliasiamiesten palvelut ovat oikeusministeriön kannalta tärkeitä oikeuspalveluja. Kuntien palvelurakenteen uudistuessa on syytä vakavasti pohtia, miten paikalliset neuvontapalvelut voidaan turvata. Tähän näkökohtaan pitää kiinnittää vakavaa huomiota myös eduskunnassa. Yhtenä mahdollisuutena olisi organisoida kansalaisten kannalta keskeiset palvelut koko maan kattavaksi, erilaisia oikeuspalveluja tarjoavaksi yhtenäiseksi palveluverkostoksi.

Viimeisenä, mutta ehkä tärkeimpänä tulevat kiristyvän taloudellisen kehyksen henkilöstövaikutukset. Suurten ikäluokkien eläköityminen antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden edellä mainittujen tuottavuussäästöjen aikaan saamiseen ketään irtisanomatta. Oikeusministeriössä henkilöstövaikutuksia on tarkoitus selvittää ja pehmentää hyvällä henkilöstösuunnitelmalla. Haluan korostaa sitä, että tähän mennessä oikeusministeriön hallinnonalalta ei ole ketään irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Sitä ei ole tarkoitus aloittaakaan. Edellä mainitut palveluverkoston uudistamishankkeet edellyttävät määrätietoisuutta ja rohkeutta paitsi hallinnossa ja tuomioistuimissa, myös poliittisessa päätöksenteossa, hallituksessa, eduskunnassa, joka tasolla. Jos niihin kehitetään uudenlaisia malleja jotka mahdollistavat tuottavuustavoitteiden saavuttamisen oikeusturvaa vaarantamatta ja ketään irtisanomatta, pitäisi poliittisen päätöksenteon uskoa tehtyihin esityksiin menneitä aikoja ja vanhoja rakenteita tukevista soraäänistä huolimatta. Uskon että tähän pystytään.