Hyppää sisältöön
Media

Rahanpesusta nykyistä laajemmin rangaistavaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 22.10.2020 14.32
Tiedote

Rikoslakiin esitetään tehtäväksi EU:n rahanpesurikosdirektiivin edellyttämät täydennykset. Niiden myötä rikoshyödyn peittelystä tulisi nykyistä laajemmin rangaistavaa. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle.

Rahanpesulla tarkoitetaan rikollisesta toiminnasta lähtöisin olevan omaisuuden muuntamista tai siirtämistä lailliseen tai näennäisesti lailliseen taloudelliseen toimintaan, jolla omaisuuden todellinen alkuperä peitetään. Rahanpesu edellyttää aina niin sanottua esirikosta, jolla saatuun hyötyyn rahanpesutoimet kohdistuvat. Yleisimpiä rahanpesun esirikoksia ovat varkaus-, petos- ja huumausainerikokset.

Esityksen mukaan omalla rikoksella saatuun hyötyyn kohdistuvan rahanpesun rangaistavuutta laajennettaisiin. Jos rikokseen syyllistynyt ryhtyy erityisiin järjestelyihin rikoksella saamiensa varojen peittelemiseksi, häntä voitaisiin rangaista esirikoksen lisäksi myös rahanpesusta.

Eräitä vakavia rikoksia pidettäisiin rahanpesun tai törkeän rahanpesun esirikoksina riippumatta niiden tekovaltion laista. Näihin rikoksiin kuuluisivat järjestäytyneen  rikollisryhmän toimintaan osallistuminen sekä eräät vakavat lahjontaa, ihmiskauppaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat rikokset.

EU:n rahanpesurikosdirektiivi on pantava jäsenvaltioissa täytäntöön viimeistään 3.12.2020. Suomen lainsäädäntö täyttää jo pääosin direktiivin velvoitteet.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos, puh. 0295 150 054, [email protected]

Valtioneuvoston päätökset

Sivun alkuun