Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Vaalitietojärjestelmän uudistustyö alkaa

Oikeusministeriö
20.10.2021 13.50
Tiedote

Oikeusministeriö on aloittanut vaalitietojärjestelmän uudistamisen. Uusi tietojärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.

Hankkeen tavoitteena on uusi vaalitietojärjestelmä, joka käyttää uutta teknologiaa ja jonka käytettävyys on nykyistä järjestelmää parempi. Oikeusrekisterikeskus valmistelee ja toteuttaa uudistuksen oikeusministeriön toimeksiannosta. 

Hankkeen esiselvitys valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä ja tarjouskilpailu avataan vuoden 2022 keväällä, kun myös tarvittavat rahoituspäätökset on tehty. 

Uudistuksen kokonaiskustannusarvio on 16,4 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannukset pitävät sisällään kustannuksia uuden ja vanhan järjestelmän päällekkäisestä käytöstä, mikä on välttämätöntä vaalivarmuuden kannalta. 

Mikä on vaalitietojärjestelmä? 

Vaalitietojärjestelmää käytetään yleisiin vaaleihin liittyvän tiedon käsittelyssä. Järjestelmästä löytyvät tiedot mm. äänestyspaikoista, ehdokkaista ja äänioikeutetuista. Myös vaalien tuloslaskenta ja tuloksen julkaisu tapahtuvat järjestelmän avulla. Käyttäjät ovat vaalivirkailijoita, joita on useita tuhansia jokaisissa vaaleissa. 

Lue lisää vaalitietojärjestelmän uudistamisesta vaalit.fi-sivustolta.

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen, puh. 02951 50127, [email protected]

Sivun alkuun