Hyppää sisältöön
Media

Selvitys lunastuslain arvonleikkaussäännösten poistamisen vaikutuksista valmistunut

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 12.6.2018 12.45
Uutinen

Oikeusministeriön teettämä selvitys lunastuslain arvonleikkaussäännösten poistamisen vaikutuksista on valmistunut. Selvitys liittyy parhaillaan meneillään olevaan lunastuslain uudistamiseen, jota koskevan työryhmämietinnön on määrä valmistua keväällä 2019.

Lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus lunastettavasta omaisuudesta. Kun kiinteää omaisuutta lunastetaan yhdyskuntarakentamista varten alueella, jolle kunta on päättänyt laadittavaksi asemakaavan tai jonka asemakaavaa on päätetty muuttaa, ei kaavapäätöksen jälkeistä asemakaavoituksesta johtuvaa arvonnousua kuitenkaan oteta huomioon korvausta määrättäessä.

Selvityksen mukaan arvonleikkaussäännöstön poistaminen edistäisi maanomistajien yhdenvertaista kohtelua. Arvonleikkaussäännöstön poistamisella saattaisi olla vaikutusta maanomistajan ja kunnan väliseen neuvotteluasemaan ja vapaaehtoisissa kaupoissa maksettaviin hintoihin. Arvonleikkaussäännöstön poistaminen saattaisi yksittäistapauksissa vaikuttaa suoritettavien lunastuskorvausten tasoon. Arvonleikkaussäännöstöä sovelletaan lunastustoimituksissa kuitenkin harvoin, eikä säännöksen poistamisella olisi juurikaan vaikutusta lunastuskorvausten kokonaistasoon.

Kuntien maapolitiikkaan arvonleikkaussäännöksen poistamisella ei ilmeisesti olisi merkittäviä vaikutuksia. Asuntojen hintatasoon arvonleikkaussäännöstön vaikutus on lähes merkityksetön, koska raakamaan hinnan osuus asunnon hinnasta on vähäinen.

Selvityksen ovat laatineet Ari Ekroos, Eero Valtonen ja Kauko Viitanen Aalto-yliopistosta.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jari Salila, puh. 02951 50584, sähköposti: [email protected]

Selvitys arvonleikkaussäännösten poistamisen vaikutuksista

 Tietoa hankkeesta

Sivun alkuun