Hyppää sisältöön
Media

Uusi etu- ja sukunimilaki tulee voimaan vuoden 2019 alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2017 16.17
Tiedote

Nimilainsäädäntö uudistuu vuoden 2019 alusta kokonaisuudessaan. Tasavallan presidentin tänään vahvistamalla uudella etu- ja sukunimilailla saatetaan nimiä koskeva lainsäädäntö vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia.

Uudella lailla nimiin liittyvää valinnanvapautta lisätään ja kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvia säännöksiä väljennetään muun muassa mahdollistamalla sukunimiyhdistelmät. Käytössä olevien sukunimien suoja säilyy nykyisenä. Lapsen edun huomioon ottamista lapsen nimiä koskevassa päätöksenteossa vahvistetaan.

Nimiasioihin liittyviä päällekkäisiä viranomaistoimintoja karsitaan ja nimihakemusten käsittelyaikoja lyhennetään. Nimen ilmoittamista ja muuttamista varten luodaan sähköiset palvelut.

Osana uudistusta tulee jo 1.1.2018 alkaen voimaan lainmuutos, jonka mukaan nimilainsäädäntöä sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin. Näin esimerkiksi voimassa olevan nimilain mukainen oikeus yhteiseen sukunimeen koskee vuoden 2018 alkaen myös rekisteröityjä parisuhteita. Uuden etu- ja sukunimilain voimaantulessa vuonna 2019 sen puolisoa koskevia säännöksiä sovelletaan rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin.

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Assi Salminen, puh. 02951 50147

ylitarkastaja Joanna Grandell, puh 02951 50220

sähköposti: [email protected]

Valtioneuvoston päätökset

Sivun alkuun