Hyppää sisältöön
Media

Ohjekortti neuvoo, miten viranomaiset voivat paremmin tunnistaa työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 14.10.2022 15.11
Tiedote
Symbolic image of people.

Ihmiskauppa on vakava rikos, jossa rikoksentekijä hyödyntää uhrin haavoittuvuutta, luottamusta tai riippuvaisuutta itsestään ja hyväksikäyttää tätä esimerkiksi työelämässä tai seksuaalisesti. Työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskus on julkaissut ohjekortin, jonka avulla viranomaiset voivat tunnistaa työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan. Kortti myös ohjeistaa, miten voi toimia, jos herää epäilys hyväksikäytöstä tai ihmiskaupasta.

Työperäistä hyväksikäyttöä esiintyy muita aloja enemmän matalapalkka-aloilla ja aloilla, joilla on yleistä käyttää vuokratyövoimaa, lähetettyjä työntekijöitä ja alihankintaa. Näillä aloilla toimii paljon maahanmuuttaneita työntekijöitä, jotka ovat usein haavoittuvassa asemassa. Asiakas voi olla haluton kertomaan hyväksikäytöstä, koska pelkää esimerkiksi oleskeluluvan menettämistä. 

Ohjekortti opastaa, että hyväksikäytön voi tunnistaa paremmin. Ohjekortti sisältää kysymyksiä asiakkaan elämäntilanteesta ja työsuhteesta, joilla tilannetta on mahdollista kartoittaa. Asiakkaalle ja asiakastilanteessa mahdollisesti mukana olevalle tulkille on hyvä kertoa, että sekä tulkilla että viranomaisella on vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus.

Ihmiskaupan ja hyväksikäytön uhri tarvitsee välitöntä apua

Jos asiakasneuvojalla herää esittämiensä kysymysten tai keskustelun perusteella epäilys ihmiskaupasta tai hyväksikäytöstä, on tärkeää kartoittaa asiakkaan tilannetta tarkemmin. Asiakas voi tarvita välitöntä tukea ja ohjausta sosiaali- ja terveyspalveluiden pariin.

Asiakkaan voi myös ohjata ottamaan yhteyttä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään tai Rikosuhripäivystyksen (RIKU) neuvontapalveluun. Palveluiden kautta saa tukea esimerkiksi rikosilmoituksen tekemiseen. 

Ohjekortti: Miten tunnistat työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan? julkaistaan ensin suomeksi ja käännetään myöhemmin myös ruotsiksi ja englanniksi. 

Ihmiskaupan uhrien työelämätaitoja ja -valmiuksia kehitetään

Ohjekortti on tuotettu työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskuksen, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin (HEUNI) ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän yhteistyönä IKUT-hankkeessa. Ihmiskaupan uhrien työelämätaitojen ja -valmiuksien kehittäminen (IKUT)-hanke kehittää uhreille suunnattuja työelämäpalveluita, lisää tietoa ihmiskaupan uhrien asemasta työelämässä ja edistää yksityisen sektorin osallistumista ihmiskaupan vastaiseen työhön. 

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän koordinoima hanke on muun muassa järjestänyt työelämävalmennusta hyväksikäytön uhreiksi joutuneille. Hanketta on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto. Rahoituksen on myöntänyt Hämeen Ely-keskus.

Lisätietoja: 
Minna Säävälä, johtava asiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 260

Sivun alkuun