Hyppää sisältöön
Media

Demokratiapalkinto ja -tunnustus jaettiin kumppanuuden edistäjille

Julkaisuajankohta 30.3.2017 10.30
Uutinen

Oikeusministeriön Demokratiapalkinto sekä Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelman Demokratiatunnustus jaettiin tänään 30. maaliskuuta Suomi 100 -demokratiaviikkojen juhlaseminaarissa Helsingissä. Palkinto annetaan kansalaisyhteiskuntaa edustaville toimijoille ja tunnustus viranomaistahoille. Teemana on tänä vuonna kumppanuus.

Demokratiapalkinto ja -tunnustus jaettiin kumppanuuden edistäjille

Oikeusministeriö, valtiovarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto tiedottavat

Oikeusministeriön tämänvuotisen Demokratiapalkinnon saivat kolme kumppanuutta edistänyttä toimijaa tai toimintatapaa:

Kumppanuuskeskus on sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja yhdistysten yhdessä rakentama kehittämis- ja toimintakeskus Oulussa. Se tarjoaa paikan ja toimintaedellytyksiä järjestöille, yhdistyksille ja hankkeille sekä edistää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Kumppanuuskeskus on matalan kynnyksen paikka, johon ihmisten on helppo tulla tapaamaan vertaisia, saamaan ohjausta ja neuvontaa tai vaikka aamukahville.

DaisyLadies ry ja Muistola DaisyLadies ry:n tavoitteena on parantaa Suomeen muuttaneiden naisten asemaa sekä lisätä heidän osallisuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa yhdessä syntysuomalaisten naisten kanssa. Turussa sijaitsevalla Muistola -toimitalolla on keskeinen rooli kohtaamispaikkana ja hankkeiden käynnistäjänä.

Yhteistyökumppanuus ikääntyneitä opastavien tietotekniikkatoimijoiden välillä on usean toimijan käynnistämä verkosto, joka edistää ikäihmisten digitaalista osallisuutta. Keskiössä on iäkkäille ihmisille tarjottava henkilökohtainen ja maksuton opastus tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytössä mm. vertaisohjaajien avulla.

Demokratiapalkinnon kriteerit täyttäviä ehdotuksia saatiin 44. Yksi voittajista valittiin yleisöäänestyksellä ja kaksi palkinnon saajaa valitsi raati, jonka jäseninä olivat jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen ja näyttelijä, professori Elina Knihtilä. Nyt neljättä kertaa myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja se jaetaan palkittavien kesken.

- Kumppanuuskeskus ei ole vain paikka, vaan se on tapa ajatella ja toimia yhdessä alueen ihmisten kanssa tasavertaisesti ikään, sukupuoleen tai ihonväriin katsomatta. Mielestäni kumppanuus toteutuu Oulun kumppanuuskeskuksessa arkisella mutta lämpimällä ja konkreettisella tavalla, kommentoi valintaa Jukka Jalonen.

- Maahanmuuttajataustaisten ja syntysuomalaisten naisten kohtauspaikassa vältetään yksinäisyyttä, tuetaan hyvinvointia, lisätään tietoa, osallisuutta ja omanarvontuntoa. Dialogisuus ja aidot kohtaamiset, joissa opitaan toinen toisiltamme, ovat tavoitteita, joita me kaikki tarvitsemme ajassamme, perustelee Elina Knihtilä DaisyLadies ry:n palkitsemista Demokratiapalkinnolla.

Yhteistyökumppanuus ikääntyneitä opastavien tietotekniikkatoimijoiden välillä oli yleisöäänestyksen voittaja.

Lisäksi kunniamaininnan sai Oulun omaishoidon kehittämisen vuorovaikutteinen toimintatapa, jonka on aidosti koettu lisäävän omaishoitajien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Palkinnon ja tunnustuksen yhteinen kunniamaininta annettiin Taideyliopiston koordinoimalle ArtsEqual -hankkeelle, joka tutkii kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa.

Tänä vuonna oikeusministeriön yhteistyökumppaneita Demokratiapalkinto-hankkeessa olivat valtiovarainministeriö, Maaseutupolitiikan neuvosto, Ylen Aamu-tv, Suomen Kuntaliitto ja Suomen Yrittäjät.

Demokratiatunnustus Espoon keskuksen aluekehittämisryhmälle ja Rikosseuraamuslaitokselle

Valtiovarainministeriön koordinoiman Avoin hallinto -hankkeen Demokratiatunnustus myönnetään demokratiaa ja hallinnon avoimuutta edistäneille julkisen hallinnon toimijoille tai organisaatioille. Tunnustus myönnetään nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna sillä halutaan nostaa esille esimerkkejä käytännöistä, joilla voidaan vahvistaa kumppanuuteen perustuvaa toimintakulttuuria Suomessa. Tunnustuksia myönnetään kaksi, yksi kuntapuolelle ja toinen valtionhallintoon.

Vuoden 2017 tunnustuksen saajia ovat Espoon keskuksen aluekehittämisryhmä ja Rikosseuraamuslaitos. Molemmat tunnustuksensaajat ovat ansioituneesti koonneet yhteen monitoimijaisen kumppanuusverkoston, jonka avulla saadaan aikaan sellaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta, johon ei olisi mahdollista päästä toimimalla yksin ja erikseen. Espoon keskuksen hankkeessa tavoitteena on ollut lisätä alueen asukkaiden mahdollisuuksia osallistua asuinalueensa kehittämiseen. Rikosseuraamuslaitoksessa on kehitetty tulevaisuuden vankilakonsepti, jonka tavoitteena on vähentää rikosten uusimisriskiä.

Tunnustuksen saajien valintaa varten asetettu raati sai arvioitavakseen 12 ehdotusta. Valtiovarainministeriön yhteistyökumppaneita Demokratiatunnustuksen myöntämisessä olivat oikeusministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Raadissa olivat mukana myös vuoden 2015 Demokratiatunnustuksen voittajat Tyrnävän kunta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tasa-arvotiedon keskus.

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma on osa kansainvälistä Open Government Partnership -kumppanuusohjelmaa.

Lisätietoja:

Oikeusministeriö: erityisasiantuntija Maria Wakeham-Hartonen, puh. 02951 50416, asiantuntija Laura Keski-Hakuni, puh. 02951 50289, sähköpostit: [email protected]

Valtiovarainministeriö, Avoin hallinto –hanke: neuvotteleva virkamies Johanna Nurmi, puh. 02955 30171, sähköposti: [email protected]

Kuntaliitto: erityisasiantuntija Päivi Kurikka, puh. 050 301 9068, sähköposti: [email protected]


Linkit

Lisätietoa Demokratiapalkinnosta ja sen raadin valintaperusteista oikeusministeriön verkkosivuilla

Tallenne Suomi 100 -Demokratiaviikkojen juhlaseminaarista (julkaistaan seminaarin päätyttyä)

Demokratiapalkittujen videohaastatteluja oikeusministeriön Twitter-tilillä (seminaarin jälkeen)

Lisätietoa Demokratiatunnustuksesta ja sen raadin valintaperusteista Avoin hallinto -hankkeen verkkosivuilla

Suomen Avoimen hallinnon III toimintaohjelma 2017–2019

Sivun alkuun