Hyppää sisältöön
Media

EU:n oikeusministerit käsittelevät terrorismin torjuntaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.3.2016 10.33
Tiedote
EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto kokoontuu 10. -11. maaliskuuta Brysselissä. Oikeusasioissa Suomea edustaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström.

Oikeusministerien on tarkoitus hyväksyä terrorismirikoksia koskeva direktiiviehdotus, jonka EU:n komissio teki joulukuussa 2015. Ehdotus valmisteltiin poikkeuksellisen nopeasti osana EU:n vastausta terrorismin aiheuttamaan uhkaan.

Uusi direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot kriminalisoimaan terroristisessa tarkoituksessa tapahtuvan matkustamisen EU:n ulkopuolelle sekä tällaisten matkojen rahoituksen, järjestämisen ja edistämisen. Direktiivi korvaa nykyisin voimassa olevan terrorismin torjuntaa koskevan EU:n puitepäätöksen ja täydentää sitä.

Lopullisesti direktiivi hyväksytään Euroopan parlamentin kanssa käytävien neuvottelujen jälkeen. Tavoitteena on hyväksyminen kesällä 2016.

Suomessa on parhaillaan vireillä rikoslain muuttaminen siten, että säädetään rangaistavaksi matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten ja tällaisen matkustamisen rahoittaminen. Tämä mahdollistaisi nykyistä tehokkaamman puuttumisen ulkomaille matkustavien terroristitaistelijoiden toimintaan, myös matkustamista jo ennalta estävästi. Lainsäädäntöhanke liittyy YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan vuodelta 2014.

Oikeusministerit keskustelevat kokouksessa myös Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamisesta ja saavat tietoa digitaalisia sopimuksia koskevien direktiiviehdotusten etenemisestä. Lisäksi komissio raportoi kokouksen yhteydessä EU:n ja Yhdysvaltojen välisistä tietosuojaneuvotteluista.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Eeva Aittoniemi, puh. +358 2951 50170, lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva (terrorismirikokset), puh. +358 2951 50176 sekä erityisasiantuntijat Anna-Elina Pohjolainen (tietosuoja, siviilioikeus), EUE, puh. +32 2 2878 431 ja Lauri Rautio (rikosoikeus), EUE, puh: +32 2 2878 594

Lisätietoa EU:n neuvoston Internet-sivuilla:
Neuvoston kokousten julkista osuutta ja tiedotustilaisuuksia voi seurata verkossa. Lisäksi neuvoston sivuilta löytyy kokouksissa julkisina käsiteltävien asioiden asiakirjat ja muuta aineistoa.

Sivun alkuun