Hyppää sisältöön
Media

Itä-Suomen vaalipiirejä yhdistetään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.2013 8.51
Tiedote -

Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirit yhdistetään ensi syyskuun alusta lähtien uudeksi Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit yhdistetään uudeksi Savo-Karjalan vaalipiiriksi.

Yhdistämisten jälkeen Manner-Suomessa on 12 vaalipiiriä. Muutokset on tarkoitus vahvistaa presidentin esittelyssä 12. huhtikuuta.

Muutoksia sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Uudistuksen tavoitteena on parantaa eduskuntavaalien suhteellisuutta järjestämällä vaalipiirejä tasaisemman suuruisiksi.

Pohjois- Karjalan ja Etelä-Savon vaalipiirit ovat kaikkien pienimpiä vaalipiirejä. Viime eduskuntavaaleissa niistä kummastakin valittiin 6 kansanedustajaa. Pienissä vaalipiireissä kansanedustajan paikkaan tarvitaan suurempi osuus vaalipiirissä annetuista äänistä kuin suurissa vaalipiireissä. Tämän katsotaan asettavan pienten ja suurten vaalipiirien äänestäjät keskenään eriarvoiseen asemaan.

Uusissa vaalipiireissä niin sanottu piilevä äänikynnys eli edustajanpaikkaan tarvittavien äänten osuus vaalipiirin äänistä alenee merkittävästi nykyisestä.

Piilevä äänikynnys oli viime eduskuntavaaleissa esimerkiksi Etelä-Savossa 12 prosenttia.
Uusissa yhdistetyissä vaalipiireissä se olisi ollut 31.12.2012 väestötilanteen pohjalta laskettuna alle 6 prosenttia eli samalla tasolla kuin useimmissa muissa vaalipiireissä.

Viime vuoden päättyessä olleen väestötilanteen mukaan uudesta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä olisi valittu eduskuntavaaleissa 17 kansanedustajaa ja uudesta Savo-Karjalan vaalipiiristä 16.

Parhaillaan on vireillä perustuslain muuttaminen siten, että vaalipiirien enimmäismääräksi Manner-Suomessa kirjataan 6-12. Tällä pyritään edelleen edistämään poliittisen suhteellisuuden ja alueellisen edustavuuden toteutumista vaaleissa.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen, puh. 02951 50560
sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun