Jatkosodan jälkeen internoiduille korvausmahdollisuus

– Lakiesityksellä valtion korvauksista internoiduille tunnustetaan, että suomalaisten viranomaisten toiminta oli kohtuutonta, kun myös suomalaistaustaiset naiset ja lapset internoitiin. He eivät voineet muodostaa minkäänlaista uhkaa liittoutuneiden turvallisuudelle. Edes valvontakomissio ei vaatinut heidän internoimistaan, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson painottaa.

Esityksen mukaan jatkosodan jälkeen internoiduille siviilihenkilöille voitaisiin myöntää korvaus vapaudenmenetyksestä. Korvaukseen oikeutettuja olisivat ne, joiden internointia voidaan pitää kohtuuttomana, eli käytännössä lähinnä silloiset lapset. Internointi tarkoittaa henkilön eristämistä niin, että häneltä riistetään liikkumisvapaus tai sitä rajoitetaan tuntuvasti.

– Esitys osoittaa hallituksen halun käsitellä rakentavasti menneisyyden tapahtumia ja tunnustaa edeltäjien aikoinaan tekemät virheet. Toivon, että korvauksensaajille itselleen laki tuo tunteen hyvityksen saamisesta. Suuruudeltaan korvaus olisi lähinnä symbolinen, mutta tärkeintä onperiaate, että valtiovalta ottaa vastuun aikaisemmista virheistään, sanoo ministeri Henriksson.

Korvauksensaajina erityisesti silloiset lapset

Suomi sitoutui vuoden 1944 välirauhansopimuksessa internoimaan alueellaan olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset eli siviilihenkilöt. Suomen viranomaiset rajasivat internoitavista aluksi pois mm. kaksoiskansalaiset ja heidän lapsensa. Internoitaviin kuitenkin liitettiin myöhemmin myös suomalaissyntyiset naiset ja heidän lapsensa.

Internointi kesti syksystä 1944 maaliskuuhun 1946 ja osalla vielä pidempään. Internoituna oli 470 henkilöä, jotka sijoitettiin pääasiassa internointileireille. Lisäksi he menettivät omaisuutensa Neuvostoliitolle.

Esityksen mukaan korvaus voitaisiin myöntää hakemuksesta niille henkilöille, jotka olivat internointinsa alkaessa alle 18-vuotiaita. Keskeinen ryhmä korvauksensaajia muodostuisi suomalaisten tai suomalaistaustaisten äitien lapsista, jotka silloisen lainsäädännön mukaisesti olivat isänsä kansalaisuuden perusteella pelkästään Saksan tai Unkarin kansalaisia.

Korvaukseen olisivat oikeutettuja myös ne internoidut, joilla oli tai oli ollut Suomen kansalaisuus ennen syyskuun 19. päivää 1944. He olivat naisia, jotka olivat avioituneet saksalaisen tai unkarilaisen miehen kanssa. Lisäksi korvaukseen oikeutettuja olisivat myös näiden naisten 18 vuotta täyttäneet internoidut lapset, jotka olivat käytännössä enintään noin 25-vuotiaita.

Korvauksen suuruus olisi 3 000 euroa. Niissä poikkeustapauksissa, joissa internointi kesti alle kuukauden, korvaus olisi 1 500 euroa. Jos internointi on kestänyt alle kolme vuorokautta, oikeutta korvaukseen ei olisi.

Korvaukseen oikeutettuja arvioidaan olevan 60-100. Kustannukset korvauksista olisivat siten enintään 300 000 euroa.

Korvausta voisi hakea Valtiokonttorilta lain voimaantulon jälkeen. Hakemus olisi tehtävä vuoden 2015 loppuun mennessä. Valtiokonttori hankkisi hakemuksen käsittelemiseksi tarpeelliset selvitykset mm. Kansallisarkistosta.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176
lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt, puh. 02951 50492
sähköposti: [email protected]