Hyppää sisältöön
Media

Pohjoismaiden oikeusministerit keskustelevat rajat ylittävästä rikollisuudesta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.9.2019 13.30
Tiedote

Pohjoismaiden oikeusministerit kokoontuvat Islannin Reykjavikiin 2. syyskuuta keskustelemaan vakavan rajat ylittävän rikollisuuden vaikutuksista Pohjoismaissa. Kyse on maiden oikeusministereiden vuosittaisesta tapaamisesta.

Suomi esittelee kokouksessa korruption vastaisia toimia. Erityisesti on esillä rajat ylittäviin talousrikoksiin mahdollisesti liittyvien korruption ja rahanpesun torjunta. Suomi ehdottaa, että Pohjoismaat käynnistäisivät yhteisen selvityksen hyvistä käytännöistä korruptioon viittaavien epäilyttävien liiketoimien tunnistamisessa ja ennalta ehkäisyssä.

Kokouksessa keskustellaan yhteistyöstä lapsiin verkossa kohdistuvien seksuaalirikosten torjunnassa sekä yhteistyön vahvistamisesta maiden välillä, jotta turvataan edellytykset sosiaalisesti kestävälle Pohjolalle.

Lisäksi keskustellaan Isis-taistelijoita ja heidän perheenjäseniään koskevista kysymyksistä ja todetaan niitä koskevan kokemusten vaihdon ja yhteistyön tärkeys. Keskustelua käydään myös äärioikeistolaisten liikkeiden muodostamasta uhkasta Pohjoismaissa.

Suomea edustaa kokouksessa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteeri Malin Brännkärr.

Lisätietoja: valtiosihteeri Malin Brännkärr, puh. +358 40 534 7727, sähköposti: [email protected]

Pohjoismainen yhteistyö

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun