Hyppää sisältöön
Media

Tapio Laamanen oikeusministeriön talousjohtajaksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 7.11.2013 12.29
Tiedote -

Valtioneuvosto nimitti tänään oikeusministeriön talousjohtajaksi valtiotieteen maisteri Tapio Laamasen. Hän aloittaa virassa joulukuun alusta.

Tapio Laamanen toimii tällä hetkellä kaupallisena neuvoksena työ- ja elinkeinoministeriön työelämä- ja markkinaosastolla. Tätä ennen hän on työskennellyt neuvottelevana virkamiehenä mm. työ- ja elinkeinoministeriön konserniohjausyksikössä sekä aiemmin kauppa- ja teollisuusministeriössä. Hän on työskennellyt pitkään myös kauppa- ja teollisuusministeriön talousyksikössä eri tehtävissä.

Oikeusministeriössä talousyksikkö vastaa hallinnonalan talousarvion valmistelusta ja toteutumisen seurannasta, tulosohjausprosessista, toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelusta, hallinnonalan hankintatoimen ohjauksesta ja kehittämisestä sekä seuranta- ja raportointimenettelyistä. Lisäksi yksikkö kehittää johtamista ja suunnittelua tukevaa talousraportointia ja sen ohjausta. Talousyksikkö vastaa myös hallinnonalan palvelukeskuksen tulosohjauksesta.

Lisätietoja:
kansliapäällikkö Tiina Astola, puh. 02951 50168

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun