Työryhmä ehdottaa turvapaikkavalitusten käsittelyn hajauttamista useampaan hallinto-oikeuteen
Oikeusministeriön asettama työryhmä on selvittänyt turvapaikkavalitusten hajauttamista eri hallinto-oikeuksiin. Työryhmä puoltaa turvapaikkavalitusten käsittelyn hajauttamista. Nykyisin kaikki turvapaikkapäätöksiä koskevat valitukset käsitellään keskitetysti Helsingin hallinto-oikeudessa. Työryhmän mielestä näitä valituksia voitaisiin vastaisuudessa osoittaa Helsingin hallinto-oikeuden lisäksi käsiteltäviksi kahdessa tai kolmessa hallinto-oikeudessa. Työryhmän mietintö lähtee lausuntokierrokselle.
Työryhmä katsoo, että hajauttamiseen tulisi ryhtyä jo ennen kuin ulkomaalaisasioiden määrä nousee Helsingin hallinto-oikeudessa muutoin kuin tilapäisesti valtaosaksi käsiteltävien asioiden kokonaismäärästä. Valitusmääriä koskevien ennusteiden perusteella työryhmä katsoo, että hajauttamisen valmistelu tulisi nyt käynnistää.
Hajauttaminen edellyttää lainsäädäntömuutoksia. Hajauttaminen voitaisiin toteuttaa aikaisintaan noin kuuden kuukauden kuluttua lainmuutosten vahvistamisesta.
Työryhmän ehdotuksen mukaan hajauttaminen mahdollistaisi tehokkaan työskentelyn ja erikoistumisen. Hajauttamisessa haasteena ovat esimerkiksi oikeuskäytännön yhtenäisyys ja käsittelyaikojen erot. Työryhmä kuitenkin katsoo, että koulutuksella sekä riittävällä yhteydenpidolla hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden välillä voidaan vastata haasteisiin.
Turvapaikkavalituksia arvioidaan tulevan tänä vuonna noin 10 000. Aiemmin Helsingin hallinto-oikeuden käsittelemien valitusten määrä on ollut noin 1 000 vuodessa.
Oikeusministeriö tekee päätökset jatkosta lausuntokierroksen jälkeen.
Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö, Kari Kiesiläinen, puh. 02951 50138,
osastopäällikkö, ylijohtaja Sami Manninen, puh. 02951 50318,
työryhmän sihteeri, kehittämispäällikkö Tuula Kivari, puh. 02951 50546