Uudistunut otakantaa.fi vauhdittaa hallinnon avoimuutta
Mikä organisaatio tai kuka tahansa ? kunta, ministeriö, virasto, järjestö tai kansalainen ? voi ottaa otakantaa.fi:n maksutta käyttöönsä ja tuoda sinne oman hankkeensa keskusteltavaksi. Hallinnon hankkeet kuitenkin erotetaan palvelussa muista hankkeista, mikä takaa luotettavuuden.
Uusi palvelu on entistä helppokäyttöisempi. Keskeisiä toimintoja ovat keskustelut, kyselyt ja hanke-esittelyt. Toimintoja on virtaviivaistettu ja osallistumiskynnystä madallettu poistamalla käytöstä vahva sähköinen tunnistautuminen. Palvelussa mukana olevat organisaatiot tuodaan nykyistä paremmin esille organisaatiosivujen avulla.
Uutta palvelua kehitetään käyttäjiltä saadun palautteen perusteella kevään aikana. Palvelussa hankkeita avaavien tai keskusteluihin osallistuvien käyttäjien toivotaankin lähettävän palautetta ja kehittämisehdotuksia palvelun ylläpitoon.
Sähköinen työkalu hallinnon ja kansalaisten väliseen vuoropuheluunOtakantaa.fi-palvelu sopii työkaluksi päätöksenteon ja asioiden alkuvaiheen valmisteluun. Esimerkiksi ministeriö, kunta tai muu viranomainen voi kerätä palvelussa vuorovaikutteisesti tietoa ja mielipiteitä erilaisista valmisteluun tulevista tai valmistelussa olevista asioista. Lainvalmistelussa tämä koskee erityisesti esi- ja perusvalmisteluvaiheita sekä myöhempää seuranta- ja arviointivaihetta.
Finlexissä on julkaistu uusi säädösvalmistelun kuulemisohje, jossa kerrotaan sähköisten työkalujen hyödyntämisestä sidosryhmien ja kansalaisten kuulemisessa. Oikeusministeriö avustaa organisaatioita uudistetun otakantaa.fi:n ja muiden demokratiapalveluiden käytössä ja käyttöönotossa.
Vanha otakantaa.fi poistuu käytöstä maaliskuun alussaVanha otakantaa.fi-palvelu poistuu käytöstä 8. maaliskuuta 2016, minkä jälkeen oikeusministeriö arkistoi palvelussa olevien hankkeiden vanhat sisällöt. Vanhassa palvelussa käynnissä olevat hankkeet, keskustelut ja kyselyt eivät siirry automaattisesti uuteen otakantaa.fi:hin.
Hankkeiden vastuuhenkilöitä on pyydetty olemaan yhteydessä oikeusministeriöön hankkeiden jatkamiseksi uudessa palvelussa. Vanhan otakantaa.fi:n käyttäjätunnukset eivät myöskään toimi uudessa palvelussa, vaan käyttäjien on rekisteröidyttävä ja luotava uudet tunnukset uuteen otakantaa.fi-palveluun.
Lisätietoja:
asiantuntija Sami Demirbas, puh. 02951 50233, viestintäsuunnittelija Liisa Männistö, puh. 02951 50231, sähköposti muotoa [email protected]
Käyttäjätuki: otakantaa.om(at)om.fi
Otakantaa.fi on yksi oikeusministeriön sähköisistä demokratiapalveluista.