Velkajärjestelyn selvittäjän palkkiot nousevat vuoden 2016 alusta
Yksityishenkilön velkajärjestelyasiassa käräjäoikeuden määräämälle selvittäjälle maksettavia palkkioita korotetaan vuoden 2016 alusta 26 prosentilla.
Selvittäjän palkkiosta ja kulukorvauksesta säädetään oikeusministeriön vuonna 2001 antamalla asetuksella. Palkkioita ei ole tämän jälkeen tarkistettu vastaamaan yleisessä hintatasossa eikä rahan arvossa tapahtuneita muutoksia.
Nyt tehdyn asetuksenmuutoksen jälkeen selvittäjän palkkio esimerkiksi silloin, kun velkojia on vähemmän kuin viisi, nousee 380 eurosta 478,80 euroon. Palkkio on 844,20 euroa (aiemmin 670 euroa), kun velkojia on vähintään 15, velallisen omistusasunto ehdotetaan maksuohjelmassa säilytettäväksi, järjestellään velallisen elinkeinotoimintaan liittyviä velkoja tai kun asia muusta syystä on erityisen vaikea.
Selvittäjille maksettiin vuonna 2014 palkkioita ja kulukorvauksia valtion varoista noin 2, 2 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Hallitusneuvos Kari Liede, puh. 02951 50210, sähköposti [email protected]