Oikeusministeri Koskinen saamelaiskäräjien luovuttaessa osamietintönsä 16.5.2003

Maaoikeuskysymykset jätettiin kymmenen vuotta sitten saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevan lainvalmistelun ulkopuolelle, jotta tämä vaikea asiakokonaisuus ei hidastaisi saamelaiskäräjälain käsittelyä ja todettiin, että ensi vaiheessa saamelaisvaltuuskunta itse tekee tarpeelliseksi katsomansa oikeushistoriallisen selvitystyön. Sittemmin perustettiin saamelaiskäräjät ja käräjät jatkoi saamelaisvaltuuskunnan maaoikeuskysymyksiä koskevaa selvitystyötä. Vaikka oikeusministeriö on sisäistänyt tämän selvitystyön tärkeyden, ministeriön avustusvarat ovat näinä vuosina olleet valitettavasti vähäiset ja niiden käyttö eri tarkoituksiin on ollut suurelta osin etukäteen sidottu. Mitään erillistä määrärahaa, josta lisärahoitusta olisi voitu myöntää, ei ole ollut käytettävissä. Vuoden 2001 määrärahasta oli kuitenkin mahdollista myöntää pieni avustus tarkoitukseen. Saamelaiskäräjät ilmoitti toistuvasti jatkavansa selvitystään käytettävissään olevien varojen puitteissa.

Saamelaiskäräjien selvityksestä riippumatta oikeusministeriölle on kuitenkin kulttuuri-itsehallintoa koskevan lainsäädännön vahvistamisesta lähtien esitetty eri tahoilta vaatimuksia maahan liittyvien oikeuksien selvittämisestä. Oman lisänsä keskusteluun ovat tuoneet erityisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotot maaoikeuskysymyksestä. Viimeisimmistä mainittakoon perustuslakivaliokunnan lausuma saamelaiskäräjälain viimeisimmän muutoksen yhteydessä (PeVM 6/2002 vp), jossa valiokunta aikaisempiin lausuntoihinsa viitaten tähdensi, että elinkeino-oikeudellisten muutosesitysten pitää pohjautua pätevään tutkimustietoon saamelaisuudesta sekä omistusoloista ja niiden kehittymisestä kyseisillä alueilla.

Koska maahan liittyvät oikeudet on tärkeä ja vaikutuksiltaan laajakantoinen kokonaisuus, osoittautui tarpeelliseksi käynnistää erillinen oikeudellinen tutkimus sen selvittämiseksi, miten maanomistusolot saamelaisalueella ovat kehittyneet. Samanaikaisesti kun oikeusministeriö asetti saamelaistoimikunnan, jonka tehtävänä oli valmistella lainsäädäntöehdotus saamelaisten aseman huomioon ottamiseksi maankäyttöhallinnossa, ministeriö antoi oikeustieteen tohtori Juhani Wirilanderin tehtäväksi laatia oikeudellinen arvio siihenastisten selvitysten kiinteistöoikeudellisesta merkityksestä maanomistusoloihin saamelaisten kotiseutualueella. Selvitysmies Wirilanderin lausunto oli perusteellinen ja siinä kuvataan historiallista kehitystä alueella ja sitä, millä tavoin valtion asema maanomistajana on vuosisatojen kuluessa vahvistunut ja vakiintunut. Wirilanderin työ on luonnehdittavissa lähinnä perustelluksi lausunnoksi asiasta. Hän esitti myös suuntaviivat siitä, miten tutkimus olisi suoritettava, jos alkulähteisiin perustuva tutkimus aiheesta osoittautuisi tarpeelliseksi ja suositteli itse tutkimuksen tekemistä.

Aiemmat kokemukset ja saamelaistoimikunnan ehdotuksen llausuntokäsittely osoittivat olevan selvää, että vasta kun historialliset tosiseikat on systemaattisesti dokumentoitu ja analysoitu, on mahdollista rakentavasti keskustella siitä, millä tavoin tilannetta on oikeudellisesti ja poliittisesti arvioitava tämän päivän näkökulmasta. Eduskunta osoitti vuoden 2002 II lisätalousarviossa määrärahan nimenomaan tähän tarkoitukseen. Oikeusministeriö käynnisti historiantutkimuksen vuoden 2003 alussa. Hanke kilpailutettiin hankintalainsäädännön mukaisesti neutraliteetin ja avoimuuden turvaamiseksi. Tutkimussopimus asiasta tehtiin Oulun ja Lapin yliopistojen kanssa. Tutkimus on nyt hyvässä vauhdissa. Tutkimuksen aiheenahan on entisten Kemin ja Tornion Lappien alueen asutus- ja väestöhistoria, maankäyttö ja maanomistusolot. Sen tavoitteena on siten mahdollisimman kattava kokonaiskuva tutkimuksen kohteena olevasta alueesta kokonaisuutena ja sen mahdollisista alueellisista erityispiirteistä systemaattisen asiakirja-aineiston analyysin perusteella. Saamelaisten kotiseutualueeseen rajoittuvista itsehallintoasioista poiketen entisten Kemin ja Tornion Lappien alueita koskeva tutkimus koskettaa laajasti koko Lappia. Saamelaiskäräjien maaoikeustyöryhmän selvityksen osa I julkistettiin syyskuussa 2002, ja se näkyy painottuvan eri tavoin kuin oikeusministeriön tutkimushanke.

Oikeusministeriön käsityksen mukaan meneillään oleva tutkimus oli alun perin järjestettävä sellaiseksi, että jo tutkimuksen suorittamisen aikana kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus seurata tutkimuskohteita, siinä käytettäviä menetelmiä ja tutkimuksesta saatavia osatuloksia. Erityinen avoimuus on tarpeen, jotta ei synny vääriä käsityksiä tutkimuksen kohteesta, tavoitteista tai tarkoitusperistä. Tutkimukselle on asetettu erillinen seurantaryhmä, jonka kautta tutkimuksen etenemisestä on myös mahdollista saada tietoa. Saamelaiskäräjät on halunnut jättäytyä seurantaryhmän työskentelyn ulkopuolelle. Kuten olen aikaisemminkin todennut, pidän käräjien päätöstä valitettavana. Uskon kuitenkin, että yhteistyö käräjien ja oikeusministeriön välillä saamelaisaluetta koskevien kysymysten ratkaisemiseksi, voi tästä huolimatta jatkua. Saamelaiskäräjät on myös tervetullut osallistumaan seurantaryhmän työhön milloin tahansa itse haluaa. Tutkimus ilman muuta palvelee myös saamelaiskäräjien etuja, sillä se tarjoaa historiallista perustutkimusta maankäyttöoikeuksien ja väestösuhteiden kehityksestä.

Maaoikeuskysymykset ovat tavattoman ajankohtaisia myös Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa on parhaillaan käynnissä erityisen rajakomitean työ, joka perustuu pyrkimykseen arvioida mahdollisuuksia ratifioida ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus käyttöoikeusmallin pohjalta.

Norjassa on vastikään annettu Finnmarkin maahallintoa koskeva lakiesitys, Finnmarksloven, joka on herättänyt aktiivista keskustelua, ja – kuten olen huomannut – saanut ainakin saamelaisneuvoston taholta myös voimakasta kritiikkiä osakseen. Norjan lakiehdotus muistuttaa oman saamelaistoimikuntamme lakiehdotusta siinä suhteessa, että molemmissa ajatuksena on rakentaa maankäyttöasioiden ratkaisemista varten yhteishallinto, johon osallistuvat tasapuolisesti sekä saamelaiset että muut paikallinen väestö. Ratkaisun tavoitteena on turvata saamelaiskulttuurin säilymisen edellytykset huolehtien samalla, ettei muiden paikallisten asukkaiden oikeuksia loukata.

Meillä Suomessa argumentointi oli vähän samantapaista saamelaistoimikunnan mietintöön perustuvan lakiehdotuksen osalta; ehdotuksen, jonka edelleenkehittely ilman kattavaa asiaan liittyvien historiallisten seikkojen selvittämistä ei näyttänyt tarkoituksenmukaiselta.

Tilanne maankäytön hallinnon järjestämistä koskevan lakiehdotuksen suhteen on arvioitava tutkimuksen valmistuttua uudelleen.

Pidän maankäyttöoikeuksien tai maankäytön hallinnon järjestämistä koskevien säännösten aikaansaamista ja ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen ratifiointia käyttöoikeusmalliin perustuen keskeisempänä kuin maanomistuskysymystä, myös saamelaiskulttuurin turvaamisen tavoitteen kannalta. Esimerkiksi erilaisten suojelualueiden määrä saamelaisten kotiseutualueella merkitsee omistusoikeuteen liittyvien oikeuksien monentasoista rajoittamista, ja siksikin on käytännössä perustellumpaa analysoida maankäyttöön liittyvien ratkaisujen hallinnoinnin järjestämistä ja sen vaikutusta eri tahoihin.

ILO:n alkuperäiskansasopimus ei tarjoa mitään selvää ratkaisumallia maankäyttöoikeuksien järjestämiseen, vaan sopimus on tarkoituksella laadittu niin joustavaksi, että se soveltuu eri olosuhteisiin maailman eri maissa. Suomenkin on näin ollen pyrittävä itse ratkaisemaan siten, että se soveltuu suomalaiseen yhteiskuntaan.

Oikeusministeriön pyrkimyksenä on koko ajan ollut löytää saamelaisten aseman alkuperäisväestönä turvaava ratkaisumalli, jolla tasapainoisella tavalla voidaan taata myös muun paikallisen väestön oikeutetut tavoitteet. Mielestäni kaikki syyt edelleen puoltavat tähän päämäärään pyrkimistä.