Hyppää sisältöön
Media

EU:n perusoikeusviraston raportti tarkastelee EU:n perusoikeuskirjan kymmenvuotista taivalta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2020 15.17
Uutinen

Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) on julkaissut tänään vuosittaisen raporttinsa perusoikeuksien toteutumisesta EU:ssa.

Vuotta 2019 tarkastelevan raportin keskiöön on nostettu kymmenettä vuottaan oikeudellisesti sitovana juhlinut EU:n perusoikeuskirja. Raportin fokus-jaksossa tarkastellaan perusoikeuskirjan soveltamistilanteita ja pohditaan, miten sen käyttöä ja tunnettuutta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa.

FRA:n mukaan perusoikeuskirja on nostanut keskusteluun myös laajemmin ihmisoikeusasioita EU-maissa. Samaan aikaan sen oikeudellinen merkitys kansallisen tason toimijoille on jäänyt osin epäselväksi. Tämä on ongelmallista, sillä perusoikeuskirjan tehokas soveltaminen edellyttää, että koko soveltamisketju hyödyntää sitä täysimääräisesti.

Raporttiin on koottu suosituksia, joiden avulla voidaan vahvistaa perusoikeuskirjan toimeenpanoa mm. tekemällä sitä tunnetuksi virkamiehille. Raportissa mainitaan hyvänä kansallisena käytäntönä oikeusministeriössä aiheesta vuonna 2016 laadittu ja vuonna 2019 päivitetty muistio, joka on tarkoitettu lainvalmistelun tueksi EU:n perusoikeuksiin liittyvissä asioissa.

Raportissa käsitellään myös muita viraston toimialaan kuuluvia kysymyksiä kuten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, rasismi, EU:n romanistrategia, maahanmuuttajien perusoikeuksien loukkaukset jäsenvaltioiden rajoilla, uudet teknologiat ja niihin liittyvät kysymykset yksityisyydestä ja tietosuojasta, lasten oikeudet, uhrien oikeudet sekä vammaisten oikeudet.

Raportti perusoikeuksien toteutumisesta EU:ssa (englanniksi): FRA’s Fundamental Rights Report 2020

FRA: Covid-19-pandemia korostaa entisestään perusoikeuksien vahvan suojelun merkitystä

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Hanna Rönty, puh. 02951 50035, [email protected]

kehittämisneuvos Kaisa Tiusanen, puh. 02951 50169, [email protected]

lainsäädäntöneuvos Sonya Walkila, puh. 02951 50201, [email protected]

Sivun alkuun