Hyppää sisältöön
Media

Päiväsakkojen rahamäärän laskuperusteissa ilmennyt puute – sakkopäätökset tarkastetaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2021 11.00
Tiedote

Päiväsakkorangaistuksia on määrätty puutteellisin perustein. Puute johtuu siitä, että Verohallinnon sakkolaskuriin poimimissa tiedoissa ei ole ollut mukana työttömyysvakuutusmaksuja. Työttömyysvakuutusmaksu on 1,5 % henkilön palkkatuloista. Se tulee vähentää sakotettavan tuloista, kun päiväsakon rahamäärää lasketaan.

Puutteen vuoksi osa annetuista päiväsakkorangaistuksista on ollut liian suuria. Alustavan arvion mukaan esimerkiksi noin 2 000–4 500 euroa kuukaudessa palkkatuloa ansaitsevalle tämä voisi tarkoittaa, että yksi määrätty päiväsakko on ollut 1 euron suurempi kuin olisi pitänyt.

Virhe voi koskea päiväsakkorangaistuksia, jotka on määrätty 16.11.2020 klo 12 alkaen 18–65-vuotiaille henkilöille, joiden sakon määräämiseen perusteena käytettävät palkkatulot ovat olleet vähintään 2 000 euroa kuukaudessa. 

Virhe ei koske liikennevirhemaksuja ja rikesakkoja.

Muun muassa tuomioistuimet, syyttäjälaitos ja poliisi käyttävät sakkolaskuria määrätessään päiväsakon suuruuden. Verohallinto päivittää sakkolaskurin puutteellisia tietoja parhaillaan. 

Viranomaiset selvittävät tilannetta, ja jatkotoimista tiedotetaan. Sakotetun henkilön ei tarvitse tässä vaiheessa ryhtyä toimenpiteisiin. Tavoitteena on löytää menettelytapa, jolla virheet voitaisiin korjata ja liikaa maksetut osuudet palauttaa ilman, että sakot saaneen henkilön pitää itse olla aloitteellinen.

Verohallinnon uutinen: Verohallinnon toimittamissa tiedoissa viranomaisten käyttämään sakkolaskuriin puute 

Lisätietoja päiväsakkojärjestelmään liittyvästä lainsäädännöstä:
yksikönpäällikkö Jussi Matikkala, p. 0295 150 486 
erityisasiantuntija Katariina Paakkanen, p. 0295 150 101

Sivun alkuun