Tutkijan mielestä lainmuutosten sijasta on paneuduttava sananvapauden ja yksilön suojan soveltamiseen käytännössä
Suomalaisten tuomioistuinten tulisi suhtautua aiempaa kriittisemmin yksityiselämän ja kunnian suojaa koskevien rangaistussäännösten lainsäädäntövaiheen perusteluihin ja antaa suurempi painoarvo Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmeneville tulkintaperiaatteille. Perus- ja ihmisoikeuspunninnan tulisi olla aitoa ja sen tulisi myös näkyä tuomioiden perusteluista.
Tätä mieltä on oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka, joka oikeusministeriön pyynnöstä laatimassaan selvityksessä vertaili sananvapautta, yksityiselämän ja kunnian suojaa sekä lähdesuojaa koskevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Alankomaissa. Selvityksessä on otettu huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.
Toimeksiannon taustalla on Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta sananvapausjutuissa saamien langettavien tuomioiden suurehko määrä. Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta toukokuun 2010 loppuun mennessä 12 tuomiota, joissa Suomen katsottiin loukanneen ihmisoikeussopimuksessa turvattua sananvapautta. Samaan ajankohtaan mennessä Ruotsi oli saanut 2, Norja 5 ja Alankomaat 4 langettavaa sananvapaustuomiota.
Tiilikan selvityksen mukaan Suomen sananvapauslainsäädäntö ei yleisesti ottaen ole sen rajoittavampaa kuin vertailumaiden lainsäädäntö, vaikka yksityiskohdissa onkin eroja. Tutkijan mielestä Suomen lainsäädäntö olisi mahdollistanut myös sananvapausmyönteiset ratkaisut niissä jutuissa, joissa ihmisoikeustuomioistuin on katsonut Suomen loukanneen sananvapautta. Lainmuutoksille ei siten ole tarvetta. Tiilikka huomauttaa, että kunnian tai yksityiselämän suojaa koskevalla lainmuutoksella on vaikea ehkäistä sananvapauden loukkauksia, koska laki jättää aina soveltajalleen harkinnanvaraa. Myös yksityiselämän ja maineen suoja on perus- ja ihmisoikeus, jota valtiolla on velvollisuus turvata.
Yhtenä taustavaikuttajana Suomen saamien sananvapaustuomioiden määrään on Tiilikan arvion mukaan se, että ihmisoikeudet eivät vielä ole juurtuneet suomalaiseen lainkäyttöön samalla tavoin kuin Ruotsissa, Norjassa ja Alankomaissa, joissa Euroopan ihmisoikeussopimus on ollut voimassa pidempään. Esimerkiksi Ruotsissa on toisenlainen avoimuuden ja ihmisoikeuksien huomioonottamisen perinne, suomalaisessa oikeuskulttuurissa ei helposti poiketa lain sanamuodosta. Tutkija suosittaa irtautumista osin jo vanhentuneista lain säätämisvaiheessa esitetyistä perusteluista ja sen sijaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön vapaampaa ja vakavampaa huomioon ottamista.
Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuharkintaan vaikuttavat aina myös tapaus- ja maakohtaiset olosuhteet, kohdemaan yleinen rangaistus- ja korvaustaso sekä monet muut seikat, joten kansallisen tuomioistuimen kannalta merkityksellisten tekijöiden erottaminen ei aina ole helppoa, vaikka siihen aidosti pyrittäisiin. Kansallisen tuomion hyvin punnituilla perusteluilla on kuitenkin ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyssä suuri merkitys, joten perustelujen laatuun tulee panostaa, Tiilikka painottaa.
Tutkija korostaa tuomioistuinten henkilöstön koulutuksen tärkeyttä mm. ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön hyödyntämisessä. Myös ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista tehtävien suomenkielisten tiivistelmien tarkkuuteen tulisi kiinnittää huomiota, sillä käytännössä niitä hyödynnetään enemmän kuin alkuperäisiä vieraskielisiä ratkaisuja.
Ehdotettu lähdesuojan murtamisperuste liian avoin
Keskustelu lähdesuojasta nousi esiin viime keväänä, kun esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamista valmistellut oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön toimikunta ehdotti, että toimittajien lähdesuoja voitaisiin salassapitorikosten osalta jatkossa murtaa jo esitutkinnassa, jos tiedon alkuperäinen antaja on todennäköisesti syyllistynyt salassapitorikokseen. Lisäksi edellytettäisiin, että lähteen ilmaiseminen on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi ja perusteltua rikoksen vakavuuteen ja seurauksiin nähden. Nykyisin lähdesuoja voidaan salassapitorikosta koskevissa tapauksissa murtaa vasta oikeudenkäynnissä.Tiilikka katsoo, että toimikunnan ehdottama lähdesuojan murtamisperuste on liian laaja ja avoin. Ehdotettu muotoilu kiinnittää huomion salassapitorikoksen vakavuuteen ja sen kohteelleen aiheuttamiin seurauksiin, sen sijaan julkaistun tiedon yhteiskunnalliselle merkittävyydelle ei anneta vastaavaa painoarvoa. Tutkija korostaa, että lähdesuojan sääntelyssä olisi turvattava yleisön oikeus vastaanottaa yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa. Näin myös otettaisiin huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.
Lisätiedot:
oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka, puh. 09 1912 3389 (Helsingin yliopisto), ja lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen, puh. 09 1606 7690