Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: Tuomari voi vaikuttaa nuoreen rikoksentekijään ymmärtävällä puhuttelulla

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 12.10.2012 10.40
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mielestä myös syyttäjän ja tuomarin suhtautumisella voi olla merkitystä nuoren rikoksentekijän syrjäytymisen ehkäisyssä.

- Uskon, että tuomarin päättäväinen mutta samalla ymmärtäväinen puhuttelu voisi olla tärkeä tekijä, jotta nuori paremmin pystyisi ymmärtämään tekonsa merkityksen ja sen, mitä rikoksen uusiminen saattaa merkitä hänen elämälleen, sanoi Henriksson puhuessaan Suomen Tuomariliiton Tuomaripäivässä Helsingissä tänään.

Ajatuksen nuorten rikoksentekijöiden puhuttamisesta erityisesti tuomion julistamisen yhteydessä on tuonut esiin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

- On tietenkin niin, että siinä vaiheessa kun nuori - useimmiten elämänsä alkutaipaleella oleva nuori mies - on syytettynä rikosoikeudenkäynnissä, syrjäytyminen on usein jo tosiasia. Siitä huolimatta tulisi mielestäni tätä valtakunnansyyttäjän aloitetta kuunnella herkällä korvalla, Henriksson sanoi.

- Jos puhuttelumenettely edes pienissä määrin voisi johtaa uusien rikosten ennaltaehkäisyyn ja nuoren syrjäytymisprosessin katkeamiseen, meidän tulisi mielestäni pohtia sitä vakavasti, painotti oikeusministeri.

Ministeri Henriksson kertoi myös meneillään olevasta lasten huoltajuusriitojen sovittelumenettelyn kokeilusta käräjäoikeuksissa. Tuomarin kanssa käsittelyyn osallistuu henkilö, jolla on kokemusta ja asiantuntemusta esimerkiksi perhe-, parisuhde- ja kehityspsykologiasta sekä kokemusta eroperheiden kanssa työskentelystä.

- Tällaista osaamista löytyy esimerkiksi kuntien perheneuvoloista ja kokeneiden lastenvalvojien joukosta. Pilotoinnista saadut kokemukset ovat olleet varsin myönteisiä ja syyskuun alusta kokeilu laajeni alun neljästä seitsemään uuteen käräjäoikeuteen. Nyt kokeilu on käytössä kaikissa hovioikeuspiireissä.

Uudistusta on ensi vuoden aikana tarkoitus valmistella siten, että kokeilu voitaisiin valtakunnallistaa. Se edellyttää kuitenkin eräitä lainsäädäntömuutoksia.
- Tavoitteeni on, että hallitus antaisi esityksen tästä vuoden 2013 aikana niin, että järjestelmä olisi käytettävissä kaikissa käräjäoikeuksissa 2014.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustajat Malin Brännkärr, puh. 02951 50148, ja Robin Harms, puh. 02951 50176

Sivun alkuun