Hyppää sisältöön
Media

Sopimukset lasten ja aikuisten kansainvälisestä suojelusta tulevat voimaan Suomessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.2.2011 7.00
Tiedote -

Suomessa tulee maaliskuun alusta voimaan kaksi kansainvälistä lasten ja aikuisten asemaan liittyvää sopimusta: ns. Haagin lastensuojelusopimus ja sopimus aikuisten kansainvälisestä suojelusta. Myös sopimuksiin liittyvä lainsäädäntö tulee voimaan maaliskuun alusta.

Haagin lastensuojelusopimus

Haagissa 1996 tehty yleissopimus yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa sisältää määräyksiä lapsen huollosta, tapaamisoikeudesta ja edunvalvonnasta sekä lastensuojelusta. Sopimuksen tavoitteena on parantaa kansainvälistä yhteistyötä lasten suojelussa kansainvälisissä tilanteissa.

Sopimuksessa on sovittu siitä, missä valtiossa suojelutoimiin ryhdytään ja minkä valtion lakia tällöin sovelletaan. Muut sopimuksessa osapuolena olevat valtiot ovat yleensä velvollisia tunnustamaan tällaiset suojelutoimenpiteet. Näin mm. suomalaisten päätösten tunnustettavuus ja täytäntöönpanokelpoisuus muissa sopimusvaltioissa paranee.

Sopimuksella luodaan myös yhteistyöverkosto, jonka avulla vieraan valtion viranomaiselle voidaan toimittaa suojelun tarvetta valaisevaa tietoa tai saada näiltä vastaavaa tietoa. Lisäksi huoltajan ja edunvalvojan aseman pysyvyys paranee tilanteissa, joissa lapsi siirtyy asumaan toiseen sopimusvaltioon.

Lastensuojelusopimuksessa tarkoitettuna keskusviranomaisena toimii Suomessa oikeusministeriö. Kysymyksen toisessa sopimusvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta ratkaisee Helsingin hovioikeus.

Aikuisten suojelua koskeva kansainvälinen sopimus

Haagissa vuonna 2000 tehdyn aikuisten kansainvälistä suojelua koskevan yleissopimuksen tavoitteena on parantaa toimintarajoitteisten aikuisten suojelua mm. helpottamalla edunvalvojan tehtävää tilanteissa, joissa hänen on hoidettava päämiehensä asiaa vieraassa valtiossa. Sopimuksella turvataan, että edunvalvontaa koskeva päätös tunnustetaan ja että edunvalvoja voi käyttää valtuuksiaan toisessa valtiossa.

Sopimusta sovelletaan kansainvälisiä liittymiä sisältävissä tilanteissa sellaisten 18 vuotta täyttäneiden henkilöiden suojeluun, jotka henkilökohtaisten kykyjensä heikentymisen tai riittämättömyyden vuoksi eivät voi suojella etujaan. Tavallisin suojelutoimi on edunvalvojan määrääminen päättämään joistakin toimintarajoitteisen henkilön asioista.

Sopimuksessa on sovittu, missä valtiossa suojelutoimiin ryhdytään ja minkä valtion lakia silloin noudatetaan. Muiden sopimusvaltioiden tulee yleensä tunnustaa tällaiset toimenpiteet.

Lisäksi yleissopimuksella luodaan yhteistyöverkosto, jonka avulla toisesta valtiosta voidaan saada suojelun tarvetta valaisevaa tietoa. Verkoston avulla voidaan myös ilmoittaa toiseen sopimusvaltioon, että suojelun kohteena oleva tai suojelua mahdollisesti
tarvitseva henkilö on siirtynyt asumaan tuohon valtioon. Sen viranomainen voi tämän
jälkeen arvioida henkilön tilanteen ja päättää tarvittavista toimenpiteistä.

Myös tämän sopimuksen tarkoittamana keskusviranomaisena toimii Suomessa oikeusministeriö ja toisessa sopimusvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta päättää Helsingin hovioikeus.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Markku Helin, puh. 09 1606 7665, sähköposti: [email protected]

Tuija Brax
Sivun alkuun