Tutkimus: Naisiin kohdistuvaa digitaalista väkivaltaa on sivuutettu ja normalisoitu

Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että naisiin kohdistuva digitaalinen väkivalta jää vakavissakin tapauksissa usein tunnistamatta väkivallaksi ja rikokseksi. Ilmiö on normalisoitunut osaksi arkea sekä läheisissä suhteissa että sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa.

Tampereen yliopisto ja Poliisiammattikorkeakoulu tutkivat digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen haasteita ja mahdollisuuksia poliisin työssä, rikosprosessissa ja tukipalveluissa. Tutkimuksen aineisto koostuu poliisin rikosilmoitusaineistosta, poliisien, syyttäjien ja väkivaltatyön tukipalveluiden työntekijöiden fokusryhmähaastatteluista sekä digitaalista väkivaltaa kokeneille suunnatusta verkkokyselystä.

Digitalisoituminen ja viestintäteknologioiden kehittyminen ovat muuttaneet naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja, vaikutuksia ja seurauksia. Väkivallan, häirinnän, uhkailun, häpäisemisen ja kontrollin muodot ovat moninaistuneet. Digitaalisen väkivallan seuraukset ovat usein väkivallan kohteille syvästi haavoittavia, traumatisoivia, toimijuutta lamauttavia, osallisuutta rajoittavia ja elinpiiriä kapeuttavia.

Asenteiden ja käytäntöjen on aika muuttua

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen keskeisenä haasteena ovat puutteet ilmiön tunnistamisessa, sen vakavuuden ymmärtämisessä ja asenteissa. Sekä tekijät että väkivallan kohteena olleet ovat usein tietämättömiä digitaalisen väkivallan tekojen haavoittavuudesta ja niiden rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta.

Ilmiön tunnistamisessa ja siihen suhtautumisessa on merkittäviä haasteita myös palvelujärjestelmässä, tukipalveluissa, poliisissa ja oikeusprosessissa. Ilmiön vakavuutta ei tunnisteta, koska väkivalta ei tapahdu kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa eikä siitä jää todisteeksi näkyviä ruhjeita. Digitaaliseen väkivaltaan liittyy kuitenkin usein laajoja tutkinta-aineistoja ja siten myös syyteharkintaa tukevaa todistusaineistoa.

Avun hakemista ja saamista hidastaa myös väkivallan kohteena olleille lankeava todistamisen taakka, syyllistäminen ja häpeä sekä väkivallan haavoittavuutta ja vakavuutta väheksyvät asenteet.

Asenteiden ja käytäntöjen muuttaminen edellyttää koulutuksen kehittämistä sekä tietoisuuden lisäämistä väkivallan eri ilmenemismuodoista. Ilmiöön puuttuminen vaatii myös moniammatilliseen yhteistyöhön panostamista, käsitteiden tarkistamista, väkivallan dokumentoinnin käytäntöjen yhtenäistämistä sekä esitutkintapöytäkirjojen laatuun panostamista. Digitaalisen median alustojen vastuuta tulee korostaa ja palveluiden alueellista saatavuutta parantaa.

Lisätietoja: professori Marita Husso, Tampereen yliopisto, p. 050 318 2510, [email protected] ja erikoistutkija Jarmo Houtsonen, Poliisiammattikorkeakoulu, p. 0295 483 814, [email protected]

Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Lisätietoja: https://tietokayttoon.fi.