Valtionavustuksia kahdeksalle talousosaamista edistävälle taholle
Oikeusministeriö on myöntänyt ensimmäistä kertaa määrärahaa talousosaamisen edistämisen hankkeisiin ja tutkimukseen.
Määrärahaa oli käytettävissä 650 000 euroa. Rahoitusta myönnettiin kahdeksalle hankkeelle, joilla edistetään valtakunnallisesti eri väestö- ja ikäryhmien talousosaamista Suomessa.
- Hakemusten määrästä kävi ilmi valtionavustuksen tarpeellisuus. Oikeusministeriö sai yhteensä 30 erinomaista hakemusta määräaikaan mennessä, ja haetun avustuksen määrä oli yhteen laskettuna yli 2,5 miljoonaa euroa. Pienin haettu avustus oli 2 670 euroa ja suurin 405 000 euroa, kertoo johtava asiantuntija Sanna Helesuo.
Hakemusten arvioinnissa on huomioitu erityisesti hankkeiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikuttavuus sekä hankkeiden yleinen merkitys talousosaamisen edistämistyössä. Lisäksi arvioitiin hankkeissa tehtävää yhteistyötä.
Valtionavustus perustuu kansallisen talousosaamisen strategiaan, ja avustusta myönnetään vuodeksi kerrallaan. Oikeusministeriö on yhdessä Suomen Pankin ja talousosaamisen toimijaverkoston kanssa sitoutunut edistämään suomalaisten talousosaamista. Talousosaamisen toimijaverkosto koostuu julkisista, yksityisistä ja kolmannen sektorin toimijoista sekä tutkijoista.
Avustusta saavat tahot täyttävät valtionavustuslain mukaiset valtionavustuksen myöntämisen yleiset edellytykset sekä haussa määritellyt myöntöperusteet. Hakemusten arviointi ja keskinäinen vertailu oikeusministeriössä perustui kokonaisharkintaan, jossa huomioitiin hankesuunnitelma ja käytettävissä oleva määräraha.
Lisätietoa:
johtava asiantuntija Sanna Helesuo, puh. 029 515 0005
erityisasiantuntija Mette Ranta, puh 029 515 0201