Hyppää sisältöön
Media

Sähköisen äänestyksen avoimuutta tulisi lisätä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2009 7.00
Tiedote -

Muistion mukaan sähköisen äänestyksen kokeilu ei kokonaisuutena arvioiden onnistunut, koska äänestys keskeytyi 232 käyttäjältä ja korkein hallinto-oikeus määräsi vaalit uusittavaksi.

Muistiossa ei oteta kantaa siihen, tulisiko sähköisen äänestyksen kokeilua jatkaa tulevaisuudessa vai ei. Kanta muodostetaan lausuntokierroksen jälkeen.

Hankkeesta saatiin kokemusta sähköisen äänestyksen mahdollista jatkokehittämistä varten. Mikäli sähköisen äänestyksen kokeilua päädytään jatkamaan, tulisi muistion mukaan vakavasti harkita sähköisen äänestysjärjestelmän toteuttamista avoimella lähdekoodilla vaalien toimittamisen läpinäkyvyyden vuoksi. Avoimella koodilla toteutettu järjestelmä on vapaasti tutkittavissa, jolloin äänestäjillä on mahdollisuus varmistua siitä, että järjestelmä toimii oikein.

Sähköisen äänestyksen kokeilu lokakuussa 2008 toteutettiin suljetun lähdekoodin järjestelmällä. Suljetusta koodista ei voitu antaa tietoja äänestäjille liikesalaisuuden vuoksi, vaan järjestelmän toimivuus varmistettiin riippumattoman asiantuntijaryhmän suorittamalla auditoinnilla. Vaalien läpinäkyvyyden kannalta ratkaisua ei voida pitää täysin tyydyttävänä. Hankkeen aloitusvaiheessa vuonna 2005 ei kuitenkaan ollut olemassa tulevaisuutta ajatellen riittävän tietoturvallisia avoimen koodin järjestelmiä.

Jatkossa, jos sähköisen äänestyksen kokeilua päätetään jatkaa, tulisi myös harkita paperille tulostettavaa varmennetta sähköisestä äänestyksestä, jotta äänestäjä voi itse tarkistaa ja hyväksyä antamansa äänen.

Muistiossa korostetaan, että tietoliikenneyhteyksien moitteeton toiminta on tärkeää sähköisessä äänestyksessä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää äänestysjärjestelmän käyttäjäystävällisyyden suunnitteluun ja testaamiseen.

Vaaliviranomaisten työ ei sähköisen äänestyksen kokeilussa vähentynyt odotetulla tavalla, sillä vaikka monet tehtävät vähenivätkin, vaalien valmistelutehtävät lisääntyivät merkittävästi. Vaalivarmuus parani siltä osin, että esim. epäselviä äänestysmerkintöjä ei ollut. Itse äänestystoimitus nopeutui erityisesti ennakkoäänestyksessä. Sähköisten äänten laskenta oli kuitenkin odotettua hitaampaa. Kokeillun järjestelmän kustannukset olivat korkeat.

Kokeilussa ilmeni, että jos sähköinen äänestys olisi laajamittaisesti käytössä, voitaisiin ennakkoäänestyksen päättymisen ja vaalipäivän välinen neljän päivän ajanjakso poistaa.

Lisätietoja:
erityisavustaja Johanna Hautakorpi, puh. 09 1606 7506

Muistio "Sähköisen äänestyksen pilottihanke vuoden 2008 kunnallisvaaleissa" (pdf) löytyy tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi



Tietoa sähköisestä äänestyksestä

Tuija Brax
Sivun alkuun