EU-vaalien äänioikeusilmoitusten lähettäminen alkaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2024 9.07
Tiedote

Digi- ja väestötietovirasto on aloittanut europarlamenttivaalien eli EU-vaalien äänioikeusilmoitusten lähettämisen. Ilmoitus toimitetaan äänioikeutetulle joko kirjepostina tai sähköisesti Suomi.fi-palveluun huhti−toukokuun aikana. Ilmoitukset lähetetään viimeistään 16.5.2024.

EU-vaaleissa äänioikeus on jokaisella Suomen kansalaisella tai Suomessa asuvalla ja äänioikeusrekisteriin ilmoittautuneella EU-kansalaisella, joka on täyttänyt 18 vuotta viimeistään 9.6.2024. Äänioikeutettu saa äänestää vain yhdessä EU:n jäsenvaltiossa: joko kotivaltiossaan tai siinä valtiossa, jossa asuu. Tulevissa vaaleissa on äänioikeutettuja noin 4,5 miljoonaa.

Jo yli miljoona äänestäjää saa äänioikeusilmoituksen Suomi.fi -palveluun

Äänioikeusilmoitukset lähetetään joko postitse tai sähköisesti äänioikeutetun oman ilmoituksen mukaan. Neljäsosa äänioikeutetuista on tilannut viranomaistiedotteet sähköisesti ja ilmoitus äänioikeudesta lähetetään heille Suomi.fi-viesteihin. Suomi.fi-viesteihin saapuneet ilmoitukset voi lukea tunnistautumalla Suomi.fi-verkkopalveluun tai ottamalla käyttöön Suomi.fi-mobiilisovelluksen.  

Vaalipäivän äänestyspaikka määräytyy 19.4. asuinpaikan perusteella

EU-vaalien varsinaisen vaalipäivän 9.6. äänestyspaikka määräytyy äänestäjän 19.4. väestötietojärjestelmään merkityn vakinaisen asuinpaikan perusteella. 

Digi- ja väestötietovirasto on poiminut vuoden 2024 äänioikeusrekisterin väestötietojärjestelmästä 19.4.2024. Äänioikeusrekisteriä koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 24.5.2024.

Vaikka äänioikeutettu muuttaisi 19.4. jälkeen, äänestyspaikka määräytyy aiemman asuinpaikan mukaisesti.

Tieto vaalipäivän äänestyspaikasta löytyy äänioikeusilmoituksesta.

Nuoria äänestäjiä kannustetaan äänestämään

Huhti−toukokuussa lähetetään kirje ensimmäistä kertaa EU-vaaleissa äänioikeutetuille. Kirjeessä kerrotaan lähestyvistä vaaleista ja kannustetaan käyttämään äänioikeutta.

EU-vaalien aikataulu

Vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024.
Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 29.5.−4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.−1.6.2024.

EU-vaalien vaalipäivänä voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka mainitaan äänioikeusilmoituksessa. Sen sijaan ennakkoäänestyspaikan voi valita vapaasti.

Lisätietoa äänioikeusrekisteristä ja oikaisuvaatimuksesta www.vaalit.fi
Tietoa EU-vaalista ja äänestämisestä www.vaalit.fi
Lisätietoa Suomi.fi-palvelusta

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Laura Nurminen, p. 0295 150 008, [email protected]
erityisasiantuntija Elina Rissanen, p. 0295 150 248, [email protected]
vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, p. 0295 150 128, [email protected]