Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (ja siihen liittyvät säädökset)

Julkisuuslaki

Oikeus saada tietoja viranomaisten toiminnasta

Tarvitsetko tietoa? Ollaanko asuinalueellesi kaavoittamassa uusia asuntoja? Millainen on ulkomailla työskentelevän verotus? Missä voi äänestää ennakkoon?

Tietoa voi saada monella tavalla. Sitä voi saada esimerkiksi viranomaisten tuottamista julkisista aineistoista ja pyytämällä tietoa suoraan viranomaisilta. Laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään erilaisista tiedonsaantitavoista.

Lain mukaan jokaisella on oikeus saada tietoja viranomaisen julkisista asiakirjoista. Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei erikseen toisin säädetä. Suomessa vallitsee siis julkisuusperiaate.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta sääntelee viranomaisten asiakirjojen ja muiden tietoaineistojen julkisuutta ja salassapitoa sekä tiedon antamista asiakirjasta ja siihen liittyvää menettelyä. Lisäksi laissa on säännökset viranomaisten velvollisuudesta edistää tiedonsaantia. Näillä sivuilla kerrotaan julkisuuslain sisällöstä, soveltamisesta ja täytäntöönpanosta.

Julkisuuslaki ja sen nojalla annettu asetus löytyvät Finlex-säädöstietopankista. Finlexissä on myös tietoa oikeuskäytännöstä (korkein hallinto-oikeus, hallinto-oikeudet).

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta
Asetus viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta

Julkisuuslain ajantasaistaminen

Oikeusministeriön asettama työryhmä ryhtyi valmistelemaan julkisuuslain ajantasaistamista tammikuussa 2021. Työryhmän toimikausi päättyi 31.10.2023. Työryhmä ehdottaa uuden julkisuuslain säätämistä lain selkeyttämiseksi ja ajantasaistamiseksi.

Lisätietoa julkisuuslain ajantasaistamisesta