Jari Lindström oikeusblogissa: Pohjoismainen saamelaissopimus yhden askeleen eteenpäin

Julkaisuajankohta 22.12.2016 15.03
Tyyppi:Uutinen

Norjan, Ruotsin ja Suomen välillä jo usean vuoden ajan käynnissä olleissa neuvotteluissa pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta on saatu aikaan neuvottelutulos. Tarkoitus on ensi vuoden aikana viedä sopimuksen ratifiointia eteenpäin.

- Ennen ratifiointia tullaan tarkastamaan, että sopimusluonnos ja Suomen kansallinen lainsäädäntö vastaavat toisiaan. Tässä tarkasteluvaiheessa tullaan saamelaiskäräjälain uudistuksen yhteydessä mm. säätämään siitä, minkä määritelmän pohjalta hakeudutaan jatkossa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, kertoo oikeus- ja työministeri Jari Lindström.

- Selvää on, että saamelaiskäräjälain uudistuksesta tullaan neuvottelemaan saamelaiskäräjien kanssa sekä kuulemaan laajasti myös muita tahoja, joita asia kiinnostaa. Hallitus tulee tämän prosessin pohjalta laatimaan esityksen tarvittavista uudistuksista eduskunnalle.

- Toivon, että kun saamme ajankohtaisia asioita eteenpäin ja ongelmia aiheuttaneita kysymyksiä ratkaistua, voimme samalla luoda pohjaa sovinnon rakentamiselle. Riitely ja vihainen puhe tuskin on kenenkään toiveena – saamelaisasioissa tai muutenkaan, Lindström painottaa.


Lue Jari Lindströmin blogikirjoitus: Pohjoismainen saamelaissopimus yhden askeleen eteenpäin