Kielikertomus 2017 eduskunnalle
Valtioneuvosto lähetti tänään hallituksen kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta eduskunnalle.
Kertomuksessa esitellään ajankohtaista tietoa Suomen kielioloista ja kieli-ilmapiiristä. Kertomuksessa on tarkasteltu kielellisten oikeuksien toteutumista sosiaali- ja terveyshuollossa sekä valtion omistamissa yhtiössä. Lisäksi pohditaan kielellisten oikeuksien tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita, erityisesti digitalisaatiota ja maahanmuuttajien kotoutumista.
Sosiaali- ja terveyshuollossa kunnat ja sairaanhoitopiirit ilmoittivat suurimmaksi ongelmaksi kielitaitoisen henkilökunnan puutteen. Kertomuksessa suositellaan kehitettäväksi henkilökunnan kielitaitoa ja uusia keinoja rekrytointiin. Lisäksi suositellaan, että sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta kolmella saamenkielellä tulisi parantaa, esimerkiksi virantäyttökäytäntöjä parantamalla ja kielitaitoa kehittämällä.
Tulevaisuudessa julkiset palvelut digitalisoituvat. Kertomuksessa tuodaan esiin, että digitalisaatiohankkeissa tulisi varmistaa palveluiden toimivuus suomeksi ja ruotsiksi. Samoin kiinnitetään huomioita terminologian yhtenäistämiseen eri hallinnonalojen välillä.
Hallituksen kertomuksessa kielilainsäädännön soveltamisesta käsitellään suomen- ja ruotsinkieltä, saamenkieliä, viittomakieltä ja muita Suomessa käytettäviä kieliä. Kielikertomuksessa nostetaan esiin keskeisiä huomioita käsitellyistä teema-alueista.
Kertomus annetaan eduskunnalle kerran hallituskaudessa.
Lisätietoja:
kieliasiainneuvos Corinna Tammenmaa, puh. 0295 150 181,
ylitarkastaja Vava Lunabba, puh. 0295 150136
Hallituksen kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2017 (julkaisu)