Hyppää sisältöön
Media

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström: Väkivaltaiseen toimintaan voidaan puuttua jo nykyisen lainsäädännön pohjalta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2016 12.14
Tiedote
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström tuomitsee jyrkästi väkivaltaisen ja rasistisen toiminnan. Lindströmin mukaan laki mahdollistaa jo nyt puuttumisen tällaiseen toimintaan.

- Asema-aukion tapahtumien johdosta on kuitenkin syytä pikaisesti tarkastella, onko tarpeita tarkentaa lainsäädäntöä joiltakin osin, etenkin jos sen tulkinnoissa on epäselvyyttä, Lindström toteaa.

- Suomessa on kokoontumis- ja liikkumisvapaus, mutta sekä rasistinen, uhkaava että väkivaltainen toiminta on jo säädetty rangaistavaksi. Perustuslaissa on turvattu myös sananvapaus, mutta rasistiset ilmaisut eivät ansaitse sananvapauden suojaa, Lindström painottaa.

Olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja toimiva yhdistys, kuten avoimesti rasistinen järjestö, voidaan lain nojalla määrätä lakkautettavaksi - riippumatta siitä, onko yhdistys rekisteröity. Näin lakkautetun yhdistyksen toiminnan jatkaminen on rangaistavaa.

Rikoslaissa on säädetty rangaistavaksi myös järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä kattaa myös rasistiset rikollisryhmät, jotka toimivat tehdäkseen rasistisia kiihottamisrikoksia. Kysymys on otettu nimenomaisesti huomioon rangaistussäännöstä säädettäessä.

Ministeri Lindström muistuttaa, että myös yleisen järjestyksen häiritseminen esimerkiksi toistuvilla uhkaavilla eleillä, suullisella uhkailulla tai muulla pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä on puolestaan säädetty rangaistavaksi järjestyslaissa.

- Kaikenlainen konkreettinen väkivalta, uhkaukset ja niihin osallistuminen on rikoslain mukaan rangaistavaa, ja niihin myös puututaan, Lindström korostaa.

Lindström muistuttaa, että oikeusministeri ei voi ottaa kantaa yksittäisten järjestöjen asemaan, toimintaan tai niiden arviointiin. Näiden - kuten kaikkien muidenkin - rikosten tutkinta kuuluu Suomessa poliisin vastuulle, ja tekojen viimekätinen arviointi on oikeuslaitoksen tehtävä.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Leena Riekkola, puh. 02951 60375, ja
lainsäädäntöjohtaja Lena Andersson, puh. 02951 50244

Jari Lindström
Sivun alkuun