Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: Suomi ei saa olla houkutteleva vaihtoehto ihmiskaupan harjoittajille

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2012 11.00
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson suhtautuu myönteisesti EU-komissaari Cecilia Malmströmin ehdotukseen uudeksi viisivuotisstrategiaksi ihmiskaupan torjumiseksi Euroopassa. Strategian tavoitteena on muun muassa tehostaa ihmiskaupan uhrien suojelua sekä vähentää prostituution ja sellaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntää, joiden tarjonnassa käytetään hyväksi ihmiskaupan uhreja.

- Viimeaikaiset uutiset Suomessa harjoitettavasta ihmiskaupasta, niin prostituution kuin järjestäytyneen kerjäämisen saralla, ovat olleet hyvin huolestuttavia. Vaikka useimmissa maissa on lainsäädäntötoimenpitein pyritty muun muassa kriminalisoimaan ihmiskaupan harjoittaminen kaikissa vastenmielisissä muodoissaan, nämä tuoreet tapaukset osoittavat, että niin Suomessa kuin EU:n tasolla on vielä paljon tehtävää, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

- Olen erityisen huolissani siitä, että meillä täällä Suomessa esiintyy tapauksia, joissa alaikäisiä tyttöjä on houkuteltu maahamme ja pakotettu prostituutioon. On korkea aika pohtia, millaisilla tehokkailla toimilla voisimme vähentää prostituution kysyntää. Meidän on vakavasti harkittava Ruotsin mallin mukaista kokonaisvaltaista seksin oston kriminalisointia, koska tämä malli on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi torjua prostituutiota ja ihmiskauppaa, sanoo Henriksson.

Ruotsissa seksin osto kriminalisoitiin vuonna 1999. Ruotsin hallitukselle vuonna 2010 annetun, oikeuskansleri Anna Skarhedin johdolla tehdyn selvityksen mukaan seksin oston kieltäminen on tuottanut toivotun tuloksen ja se on tärkeä osatekijä prostituution ja ihmiskaupan ehkäisyssä.

Henriksson viittaa myös kansallisen ihmiskaupparaportoija Eva Biaudetin raportteihin sekä Yhdysvaltain tuoreeseen maailmanlaajuiseen ihmiskaupparaporttiin (Trafficking in Persons Report 2012).

- Vaikka Suomi tuoreen amerikkalaisen raportin mukaan kuuluu niihin maihin, jotka tekevät eniten ihmiskaupan torjumiseksi, on kiusallista lukea, että Suomi on sekä ihmiskaupan kohde- että kauttakulkumaa ja että erityisesti tyttöjä ja naisia käytetään hyväksi prostituutiossa velkojen ja väkivallan uhan avulla, Henriksson toteaa lopuksi.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176, sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun