Oikeusministeri Tuija Brax Oikeuslaitospäivässä 19.3.2010

Oikeusministeriö 19.3.2010 12.30
Puhe -

Hyvät oikeuslaitospäivän osanottajat, Bästa deltagare på rättsväsendemötet,

Temat för mötet "Olika kulturer möter i rättskipningen" är lyckat. Den kulturella mångfalden är ju ett viktigt tema inom nästan alla samhällssektorer. Via medierna får vi dagligen följa med debatten om invandringspolitiken och den kulturella mångfalden och många kommentarer är mycket kritiska. Jag har varit orolig för dessa striktare attityder, eftersom de är ett växtunderlag för rasism. Det är viktigt att man inom olika forum, till exempel här på rättsväsendemötet, diskuterar internationaliseringen och mötet av olika kulturer på ett mångsidigt sätt och så att vi lär oss något nytt.

Vi alla som arbetar inom rättsväsendet och inom kretsen för rättskipningen ser i vårt dagliga arbete allt mer multinationell lagstiftning och olika lagstiftningskulturer. I vårt arbete är vi tvungna att möta värdesystem som avviker från vårt eget.

[Oikeuslaitospäivän teema "Kulttuurit kohtaavat lainkäytössä" on onnistuneesti valittu. Onhan monikulttuurisuus keskeinen keskustelunaihe lähes jokaisella yhteiskunnan sektorilla. Saamme päivittäin seurata mediasta keskustelua maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuudesta, ja monet puheenvuorot ovat hyvinkin kriittisiä. Olen ollut huolissani asenteiden kiristymisestä, sillä se antaa kasvualustaa rasismille. On hyvin tärkeää, että eri foorumeilla, kuten täällä oikeuslaitospäivässä, keskustellaan kansainvälistymisestä ja kulttuurien kohtaamisesta monipuolisesti ja uutta oppien.

Me kaikki oikeuslaitoksen ja lainkäytön piirissä toimivat olemme päivittäisessä työssämme yhä enenevässä määrässä tekemisissä monikansallistuvan lainsäädännön ja eri lainsäädäntökulttuurien kanssa. Joudumme työssämme kohtamaan meille erilaisia arvomaailmoja.]

Tärkeä kysymys on, kuinka voimme vastata niihin haasteisiin ja odotuksiin, joita kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus asettavat oikeusturvalle ja sille, että asiakkaat luottavat oikeuslaitokseen.

Minulla ei ole näihin vaikeisiin kysymyksiin valmiita vastauksia, mutta uskon että teillä, hyvät oikeuslaitospäivän osanottajat, on kykyä ja taitoa vastata näihin haasteisiin. Esimerkkinä haasteellisesta ja kehittyvästä oikeudellisesta yhteistyöstä ajattelin kertoa teille hieman avioliittolainsäädäntöä koskevasta keskustelusta EU-tasolla.

Kansalaisten lisääntynyt liikkuvuus Euroopan unionissa on johtanut yhä useampiin kansainvälisiin avioliittoihin, joissa puolisot ovat eri maiden kansalaisia, asuvat eri jäsenvaltioissa tai asuvat jäsenvaltiossa, jonka kansalainen toinen tai kumpikaan heistä ei ole. Kansainvälisten avioliittojen yleistymisen myötä myös kansainvälisten avioerojen määrä on kasvanut. Siksi kansainvälisissä avioeroissa sovellettavaan lakiin ja tuomioistuimen toimivaltaan liittyvät kysymykset ovat nousseet ajankohtaisiksi Euroopan unionin tasolla.

Euroopan unionissa on kaksi asetusta, joissa säädetään perhe-elämään liittyvistä kysymyksistä. Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 4/2009 säädetään toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa. Lisäksi neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003 (nk. Bryssel II a -asetus) sääntelee muun muassa tuomioistuimen toimivaltaa avioeroasioissa sekä avioerotuomioiden tunnustamista. Kummassakaan asetuksessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole sääntöjä avioliittoasioissa sovellettavasta laista.

Komissio katsoi nykytilanteen voivan aiheuttaa useita ongelmia avioliitto-oikeuden alaan kuuluvissa kansainvälisissä menettelyissä. Jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä on suuria eroja sekä aineellisten sääntöjen että lainvalintasääntöjen osalta, mikä aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta. Valtaosassa jäsenvaltioista puolisoilla ei ole mahdollisuutta valita näissä menettelyissä sovellettavaa lakia. Lisäksi nykyiset säännöt voivat saada puolisot omien etujensa turvaamiseksi kilpailemaan siitä, kumpi ehtii ensimmäisenä nostaa kanteen, jotta menettelyyn sovellettaisiin tiettyä lakia.

Komissio katsoi lainvalintasääntöjen yhdenmukaistamisen helpottavan tuomioiden vastavuoroista tunnustamista ja lisäävän tuomioistuinten luottamusta muissa jäsenvaltioissa tehtyihin oikeudellisiin päätöksiin. Tästä syystä Euroopan unionissa neuvoteltiin edellä mainitun Bryssel IIa -asetuksen muuttamisesta. Asetusta olisi muutettu antamalla puolisoille mahdollisuus sopia siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuin on toimivaltainen puolisoiden avio- tai asumuseroa koskevassa asiassa ja siitä, minkä valtion lakia avio- tai asumuseroon sovelletaan. Jos asiasta ei ole sovittu, asetus osoittaisi sovellettavan lain. Pääsääntönä olisi puolisoiden yhteisen asuinpaikan tai viimeisen yhteisen asuinpaikan lain soveltaminen.

Neuvottelut asetusehdotuksesta ovat katkenneet, koska yksimielisyyttä ei saavutettu. Suomen näkökulmasta puolisoiden mahdollisuus sopia avioerotilanteen oikeuspaikasta oli kannatettava ehdotus. Komission ehdotus avioeroon sovellettavaa lakia koskevien säännösten yhdenmukaistamisesta oli kuitenkin ongelmallinen, sillä se olisi johtanut tietyissä tapauksissa vieraan valtion lain soveltamiseen suomalaisissa tuomioistuimissa.

Avioeroon sovelletaan nykyisin aina Suomen lakia. Se antaa puolisolle oikeuden saada avioero kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen. Jos asetus hyväksyttäisiin nykysisältöisenä, avioeroon sovellettavaa lakia koskevat periaatteet muuttuisivat oikeudellisesti katsoen huomattavasti, vaikkakin vieraan valtion lakiin vedottaisiin käytännössä vain murto-osassa avioeroasioita. Kysymys on siitä, millaisia perhearvoja halutaan ylläpitää. Vieraan valtion laki saattaa sisältää sellaisia avioeroperusteita, jotka meidän näkökulmastamme ovat outoja ja vastoin oman lainsäädäntömme perusajatuksia.

Suomen perhelainsäädännön perusajatuksiin kuuluu puolisoiden yhdenvertaisuus. Niihin kuuluu myös näkemys, että avioliitto on puolisoiden vapaaehtoisuuteen perustuva yhteiselämän muoto ja että avioliiton tulee olla purettavissa, kun toinen tai kumpikin puoliso asiaa perusteellisesti harkittuaan niin haluaa. Puolisoita ei voi lailla pakottaa jatkamaan avioliittoaan. Tätä ajatusta eienää voitaisi täysimääräisesti toteuttaa, jos avioliiton purkamiseen tulee sovellettavaksi vieraan valtion laki.

Vieraan valtion lakia soveltaessaan tuomioistuin saattaisi joutua tutkimaan kysymystä avioeron perusteen olemassaolosta - esimerkiksi sitä, ovatko aviopuolisoiden välit rikkoutuneet tai onko puoliso syyllistynyt menettelyyn, jonka vuoksi toisella puolisolla on oikeus avioeroon. Useissa maissa sovellettava velvollisuus avioeroperusteen toteen näyttämiseen kuormittaisi tuomioistuimia ja osapuolia, jotka joutuvat tuomioistuimessa selvittelemään yksityiselämänsä tapahtumia. Tällaiset oikeudenkäynnit ovat olleet meillä tuntemattomia sen jälkeen, kun avioeroa koskevat nykyiset säännökset tulivat voimaan vuonna 1988. Suomen tuomioistuimet saattaisivat vieraan valtion lain nojalla joutua tutkimaan myös asumuseroa koskevia vaatimuksia. Näitäkään asioita Suomen tuomioistuimissa ei ole ollut nykyisten säännösten voimaantultua. Vieraan valtion lain soveltaminen olisi tältä osin askelen ottamista taaksepäin.

Käytännössä muutos olisi suurin tilanteissa, joissa suomalaistaustainen puoliso asuttuaan ulkomailla avioliitossa, palaa Suomeen hakeakseen avioeroa täällä. Jos sovellettavasta laista ei ole saatu aikaan sopimusta, melko lyhytkin asuminen vieraassa valtiossa voisi muuttaapuolisoiden asuinpaikan ja tuoda sovellettavaksi vieraan valtion lain, jonka mukaan eron saamisen edellytykset voivat huomattavasti poiketa Suomen laissa olevista.

Asetusehdotus sisälsi kuitenkin niin sanotun ordre public -lausekkeen. Sen mukaan asetuksen osoittamaa lakia voidaan kieltäytyä soveltamasta, jos sen soveltaminen olisi selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Ordre public -säännöksen nojalla Suomi olisi voinut olla soveltamatta esimerkiksi sellaista lakia, jossa puolisot asetetaan avioeron myöntämisen osalta erilaiseen asemaan. Oikeusjärjestyksemme perusteiden vastaisena voidaan pitää myös sellaista lakia, jonka mukaan avioliiton rikkoutumiseen syyllinen osapuoli ei saa avioeroa ilman toisen puolison suostumusta. Myös laki, jonka mukaan avioeron saaminen on hyvin vaikeaa tai edellyttää pitkää, esimerkiksi 5-8 vuoden erillään asumista, voitaisiin tällä perusteella jättää soveltamatta.

Ordre public -lauseke ei kuitenkaan riittävästi takaa sitä, ettei suomalainen tuomioistuin joudu soveltamaan sellaisia vieraan valtion säännöksiä, joissa oikeus avioeroon perustuu toisen puolison syyllisyyteen. Kompromissin saavuttamiseksi Suomi oli valmis hyväksymään vieraan valtion lain soveltamisen, jos asetukseen olisi saatu rajoitettu kansallinen poikkeus. Asetukseen haluttiin säännökset, joiden avulla voidaan torjua vieraan valtion lain soveltaminen suomalaisessa tuomioistuimessa silloin, kun vieraan valtion lain soveltaminen edellyttäisi näytön esittämistä toisen puolison uskottomuudesta tai siihen rinnastettavasta teosta, tai muutoin olisi selvässä ristiriidassa suomalaisen avioerolainsäädännön peruslähtökohtien kanssa. Tähän ei kuitenkaan neuvotteluissa päästy.

Neuvottelut ovat siis keskeytyneet ja komission odotetaan antavan ehdotuksen ns. tiivistetystä yhteistyöstä avioeroon sovellettavaa lakia koskevissa kysymyksissä. Tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot soveltaisivat uusia säännöksiä avioeroon sovellettavasta laista, ja muut jatkaisivat nykyiseen tapaan.

Tiivistetyn yhteistyön kokeileminen päätöksenteon yksimielisyyttä edellyttävissä perheoikeudellisissa hankkeissa tuntuu epämielekkäältä. Jos jäsenvaltio, joka ei voi hyväksyä jotakin asetuksen yksittäistä kohtaa, joutuu jättäytymään kokonaan asetuksen ulkopuolelle, myös hajanaisuus saattaa lisääntyä paljon voimakkaammin kuin annettaessa mahdollisuus rajoitettuihin kansallisiin poikkeuksiin. Tiivistettyyn yhteistyöhön liittymisen etuja ja haittoja täytyy siksi punnita tarkoin, kun komissio antaa uuden asetusehdotuksensa.

Vaikka tämän päivän teema on kulttuurien kohtaaminen lainkäytössä, muutama sana tuomioistuimista. Käräjäoikeusuudistus luo uusia mahdollisuuksia ihmisten työskentelylle ja siten toiminnan kehittämiselle. Lähivuosina näemme, millaiset tulokset uudistus tuo.

Hallintotuomioistuinten asiamäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Riittävän joutuisan ja laadukkaan käsittelyn turvaaminen tässä tilanteessa on iso haaste. Tällä hetkellä vireillä useita hallintotuomioistuimia koskevia hankkeita, joiden tavoitteena on mm. joutuisuuden edistäminen.

Lasten asema oikeudenkäynneissä on ollut keskeinen huolenaiheeni oikeusministerikaudellani. Olen asettanut työryhmän laatimaan selvityksen niin sanotun asiantuntija-avustajan käytön kokeilemisesta lapsen huoltajuusriitoja koskevissa oikeudenkäynneissä. Työn taustalla on Norjasta saadut kokemukset ns. FOLLO-mallin käytöstä näissä asioissa. Tavoitteena on nykyisen lainsäädännön puitteissa käynnistää kokeilu yhdessä tai useammassa käräjäoikeudessa vielä tämän vuoden aikana.

Tuomioistuinten työntekijät ansaitsevat kiitoksen työstään kasvavan asiamääräpaineen keskellä ja siitä panoksesta, jonka he jatkuvasti antavat toiminnan kehittämiseen. Kiitos!