Pohjoismaiden ja Baltian oikeusministerit kokoontuvat Latviassa

Oikeusministeriö 8.10.2012 6.00
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson osallistuu Pohjoismaiden ja Baltian maiden oikeusministerien kokoukseen 10. -11. lokakuuta Riiassa Latviassa.

Ministereiden on tarkoitus keskustella kokouksessa riitojen sovittelusta ja sen haasteista. Muina aiheina ovat muun muassa uhrien oikeudet, sähköiset oikeuspalvelut (e-justice) ja muut keinot tehostaa oikeuteen pääsyä sekä kansainvälinen yhteistyö siviilioikeusasioissa.

Oikeusministeri Henrikssonin on tarkoitus esitellä Suomen kokemuksia erilaisista riitojen sovittelumenettelyistä. Vaihtoehtoisista menettelyistä esillä ovat muun muassa tuomarin johdolla tapahtuva vapaaehtoinen tuomioistuinsovittelu sekä vuoden 2011 alusta käynnistynyt lapsiystävällinen huoltoriitojen sovittelukokeilu käräjäoikeuksissa. Latvia on kehittämässä omaa sovittelulainsäädäntöään ja on kiinnostunut muiden maiden kokemuksista.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden oikeusministerit kokoontuvat kahden vuoden välein. Pohjoismaiden oikeusministeriöt tekevät tiivistä yhteistyötä Viron, Latvian ja Liettuan kanssa sekä siviili- että rikosoikeusasioissa.

Lisätiedot:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176,
neuvotteleva virkamies Jussi Tikkanen, puh. 02951 50270,
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson