Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun tehtävien yhdistämistä pohditaan, tavoitteena toiminnan kehittäminen

Oikeusministeriö 30.5.2016 13.16
Tiedote
Oikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun tehtävien yhdistämisestä. Muistiossa esitetään, että tehtävät yhdistettäisiin. Arviomuistio lähetetään lausuntokierrokselle.

Uudistuksen tavoitteena olisi toiminnan kehittäminen. Kansalaisten kannalta olisi hyvä, että apua voisi hakea kaikilla syrjintäperusteilla yhdestä toimistosta. Myös kansalaisten tavoittaminen ja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen helpottuisivat. Yhdistäminen toisi synergiaetuja, kun kyse on esimerkiksi moniperusteiseen syrjintään liittyvistä asioista. Nykyisiä resursseja ja henkilöstön osaamista voitaisiin käyttää nykyistä tehokkaammin.

Muutoksella ei puututtaisi valtuutetuille nykyisin kuuluvaan toimivaltaan eikä nykyisiin resursseihin. Yhdistämisessä turvattaisiin kummankin toimiston henkilöstön asema. Yhdistämisen jälkeen toimistossa olisi yksi valtuutettu, joka vastaisi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioista. Valtuutetulle määrättäisiin sijaiset.

Naisten ja miesten tasa-arvosta annettu laki ja yhdenvertaisuuslaki säilyisivät erillisinä. Tasa-arvovaltuutetusta ja yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettuihin lakeihin tehtäisiin hallinnollisen uudistuksen vaatimat tekniset muutokset.

Uudistus olisi mahdollista toteuttaa jo vuoden 2017 alussa. Uudistus toteutettaisiin yhteistyössä valtuutettujen kanssa henkilöstöä kuullen.

Oikeusministeriön valmistelema arviomuistio lähtee lausunnolle. Päätös asiassa etenemisessä tehdään lausuntokierroksen jälkeen.

Lisätietoja:
johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534, neuvotteleva virkamies Satu Kaskinen, puh. 02951 50322

Jari Lindström