FI SV

Kuluttaja-asiamiehelle ehdotetaan tehokkaampia keinoja puuttua lainrikkomuksiin

Oikeusministeriö 5.3.2015 11.32
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä haluaa kuluttaja-asiamiehelle nykyistä paremmat keinot puuttua kuluttajansuojalainsäädännön vastaisiin toimiin. Jatkossa kuluttaja-asiamiehen elinkeinonharjoittajalle määräämä kielto jatkaa lainvastaista menettelyä pysyisi voimassa, vaikka elinkeinonharjoittaja vastustaisi kieltoa.

Tavoitteena on turvata toimivat markkinat lisäämällä valvonnan uskottavuutta ja lainsäädännön noudattamista. Erityisesti tarkoituksena on saada selvät rikkomukset päättymään nykyistä nopeammin ja siten vähentää lainvastaisesta menettelystä aiheutuvia menetyksiä kuluttajille ja kilpailijoille.

Lähtökohtana on kuten ennenkin saada lainvastaisuudet päättymään ensin neuvottelemalla. Jos neuvottelut eivät johda tulokseen, kuluttaja-asiamies voi kieltää lainvastaisen markkinoinnin tai kohtuuttoman sopimusehdon käytön.

Nykyisin elinkeinonharjoittaja voi syytä ilmoittamatta vastustaa annettua kieltoa, jolloin kielto raukeaa ja kuluttaja-asiamiehen on haettava kieltopäätöstä markkinaoikeudelta. Työryhmän ehdotuksen mukaan kielto ei raukeaisi enää pelkällä ilmoituksella, vaan elinkeinonharjoittajan pitäisi saattaa asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa tiedon saatuaan tai päätös jää pysyväksi.

Lisäksi ehdotuksen mukaan kuluttaja-asiamies voisi hakea seuraamusmaksua, jos elinkeinonharjoittaja rikkoo laissa yksilöityjä markkinointia ja sopimuksentekoprosessia koskevia säännöksiä tahallaan tai huolimattomuudesta. Seuraamusmaksu olisi 1 000 - 100 000 euroa, ja sen suuruuteen vaikuttaisivat rikkomuksen laatu, laajuus ja kestoaika. Enintään maksu voisi olla 10 prosenttia elinkeinonharjoittajan edeltävän vuoden liikevaihdosta tai henkilön verotuksen mukaisista tuloista.

Työryhmä laajentaisi myös aluehallintovirastojen toimivaltaa niin, että ne valvoisivat hinnan ilmoittamisen lisäksi markkinointia muiltakin osin. Tällä halutaan parantaa mahdollisuuksia valvoa sellaisten elinkeinonharjoittajien toimintaa, jotka toimivat pelkästään paikallisesti. Aluehallintovirasto voisi määrätä elinkeinonharjoittajalle kiellon jatkaa lainvastaista markkinointia, jos säännösten soveltamiskäytäntö on vakiintunut ja lainrikkomus ilmeinen. Valvontatehtävässä aluehallintovirastot toimisivat kuluttaja-asiamiehen alaisina.

Työryhmän mietintö liittyy valtioneuvoston kuluttajapoliittiseen ohjelmaan vuosille 2012 - 2015, jossa päätettiin selvittää kuluttajaviranomaisten keinovalikoiman tarkoituksenmukaisuus. Kuluttajaviranomaisten valvontatyön edellytyksiin on kiinnitetty huomiota sekä valtion tilintarkastajien kertomuksissa että Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudellisen toiminnan arvioinnissa.

- On tärkeää, että kuluttajaviranomaisten käytettävissä olevaa keinovalikoimaa on pohdittu. Seuraavaksi työryhmän mietintö lähtee laajalle lausuntokierrokselle, jonka jälkeen asiaa arvioidaan saadun palautteen perusteella, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Eriävän mielipiteen työryhmän mietintöön jättivät Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen, puh. 02951 50266,
sähköposti: [email protected]