FI SV

Lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostausta voitaisiin jatkossa tarkistaa

Oikeusministeriö 24.6.2013 7.25
Tiedote -

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa rikostaustan tarkistamismenettelyn laajentamista vapaaehtoistoimintaan silloin, kun vapaaehtoiset ovat suoraan ja säännöllisesti tekemisissä lasten kanssa.

Rikosrekisteriotteen hakeminen olisi vapaaehtoista ja se olisi vapaaehtoistoiminnan järjestäjän vastuulla. Otteen voisi pyytää ainoastaan asianosaisen henkilön suostumuksella. Toiminnan järjestäjän olisi jo vapaaehtoisia hakiessaan selkeästi ilmoitettava, että heistä on tarkoitus pyytää rikosrekisteriotteet.

Menettelyn on määrä parantaa alaikäisten turvallisuutta vapaaehtoistoimintaan osallistuvien henkilöiden yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa kunnioittavalla tavalla. Pyrkimyksenä on, ettei uudistus vaikeuttaisi kohtuuttomasti vapaaehtoistoiminnan järjestämistä.

Nykyisin lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostausta selvitetään vain silloin, kun henkilö toimii alaikäisille järjestettävässä aamu- ja iltapäivätoiminnassa tai yksityisessä sosiaali- ja terveydenhoitopalvelussa.

Lainsäädännöllä pyrittäisiin vaikuttamaan organisaatioiden toimintakulttuuriin niin, että niissä kiinnitettäisiin rikostaustan selvittämisen lisäksi huomiota myös muihin alaikäisten turvallisuutta lisääviin toimiin. Vapaaehtoistoiminnan järjestäjien olisi tämän vuoksi laadittava menettelytapaohjeet lasten turvallisuuden parantamiseksi.

Uudistuksen taustalla on EU:n direktiivi lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta, jossa edellytetään, että työntekijöiden lisäksi myös järjestettyyn vapaaehtoistoimintaan osallistuvien rikostaustaa voitaisiin selvittää. Rikostaustan selvittämisen piiriin kuuluisivat tiedot muun muassa seksuaalirikoksista, väkivaltarikoksista sekä huumausainerikoksista annetuista tuomioista Suomessa sekä vastaavista muissa EU-jäsenvaltioissa annetuista tuomioista.

Rikosrekisteriotteen luovuttaisi vapaaehtoistehtävän järjestäjälle Oikeusrekisterikeskus. Siitä perittäisiin 13,40 euron maksu.

Lisätietoja:
Työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin, puh. 02951 50196 sekä sihteerit, lainsäädäntösihteeri Mirja Salonen, puh. 02951 50440 ja ylitarkastaja Jennimari Huovinen, puh. 02951 50394
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson