Hyppää sisältöön
Media

Tekoäly avuksi viranomaispäätösten tietosuojakysymysten ratkomisessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.10.2018 13.08
Uutinen

Tekoälysovelluksia aiotaan tulevaisuudessa käyttää tuomioistuinratkaisujen ja viranomaispäätösten anonymisointiin eli henkilötietojen poistamiseen asiakirjoista. Oikeusministeriö käynnisti lokakuun alussa kaksivuotisen hankkeen, jossa tuotetaan työkaluja asiakirjojen automaattiseen anonymisointiin ja sisällönkuvailuun.

Julkisen sektorin toimijat tuottavat valtavia määriä tietoaineistoja ja dataa, jonka saaminen avoimesti muiden viranomaisten, yritysten ja kansalaisten käyttöön olisi hyödyllistä, mutta se ei ole mahdollista, koska aineistot sisältävät henkilötietoja.

Esimerkiksi hovioikeudet antavat vuosittain noin 9 500 ratkaisua, mutta niistä julkaistaan verkossa hovioikeuksien kotisivuilla ja Finlex-palvelussa vain noin 50 ratkaisua vuodessa.

Käynnistettävässä hankkeessa toteutetaan kaksi kieliteknologiseen tekoälyyn perustuvaa työkalua, joiden avulla tuomioistuinratkaisujen ja muiden viranomaispäätösten anonymisointia ja sisällönkuvailua voidaan automatisoida.

Oppivalla anonymisointityökalulla voidaan peittää tai korvata päätöksissä olevia henkilötietoja automaattisesti niin, ettei henkilöitä voida tunnistaa. Sisällönkuvailun oppiva verkkopalvelu mahdollistaa dokumenttien älykkään haun ja linkityksen muihin aineistoihin, esimerkiksi oikeustapausten yhdistämisen toisiin vastaaviin tapauksiin ja niihin liittyvään lainsäädäntöön.

Tuotettavat sovellukset perustuvat avoimeen lähdekoodiin ja niitä voidaan jatkossa hyödyntää koko julkishallinnossa. Sovellusten ansiosta voidaan parantaa henkilötietoja sisältäneiden asiakirja-aineistojen nykyistä laajempaa sähköistä saatavuutta esimerkiksi päätöksenteossa ja tutkimuskäytössä.

Hanke toteutetaan valtiovarainministeriön erillisrahoituksella, jolla kannustetaan valtion virastoja hyödyntämään tekoälyä, robotiikkaa ja analytiikkaa toimintansa uudistamisessa. Hanke päättyy syksyllä 2020.

Mukana hankkeessa ovat myös mm. Helsingin yliopiston HELDIG-keskus, Aalto-yliopisto ja Edita Publishing Oy. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä oikeusministeriön hallinnonalan asianhallintahankkeiden (mm. AIPA, HAIPA, HILDA ja ROTI) kanssa. 

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Aki Hietanen, oikeusministeriö, puh. 02951 50510, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun