Blogit

EU-maiden ministerien yhteinen kannanotto hlbtiq-henkilöiden oikeuksien puolesta

Julkaisupäivä 17.5.2021 16.12 Blogit OM

”Se, että on oma itsensä, ei ole ideologia. Olet kotonasi Euroopan unionissa. EU on hlbtiq-vapauden alue. Hlbtiq-vapaat alueet ovat epäinhimillisiä alueita.”

Näillä sanoilla Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen muistutti 11. maaliskuuta tänä vuonna, että Euroopan unioni on hlbtiq-vapauden alue.

Miksi yhdenvertaisia oikeuksia on jälleen niin tärkeää painottaa, vaikka niitä on vahvistettu lainsäädännöllä viime vuosikymmenten aikana?

Vaikka hlbtiq-henkilöiden ihmisoikeuksia suojellaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja kansainvälisessä ihmisoikeuslainsäädännössä, hlbtiq-henkilöiden tilanne aiheuttaa tällä hetkellä suurta huolta.

Euroopan unionin hlbt-henkilöistä 43 % ilmoitti kokeneensa syrjintää vuonna 2019, kun vuonna 2012 vastaava luku oli 37 % (lähde: Euroopan unionin perusoikeusvirasto).

Väkivalta ja syrjintä vaikuttavat kanssaihmisiimme kaikilla elämänalueilla. Hlbtiq-henkilöt – etenkin nuorimmat heistä – kohtaavat suhteettoman paljon turvattomuutta ja väkivaltaa sekä työhön pääsyyn liittyvää syrjintää ja vaikeuksia terveydenhuollon saatavuudessa. Lisäksi hlbtiq-vastainen vihapuhe ja viha on lisääntynyt sosiaalisissa medioissa, ja leimaaminen menee jopa niin pitkälle kuin heidän koko identiteettinsä kieltämiseen. Näitä hyökkäyksiä hlbtiq-henkilöitä vastaan ei voi hyväksyä, ja ne loukkaavat Euroopan unionin ydinarvoja. Monella hlbtiq-henkilöllä on tavallista suurempi riski marginalisoitua ja syrjäytyä sosiaalisesti. 

Me Euroopan unionin jäsenmaiden ministerit painotamme, että kaikkien on saatava elää turvassa ja voitava käyttää ihmisoikeuksiaan ja perusvapauksiaan. Kaikkialla EU:ssa on taisteltava määrätietoisesti hlbtiq-henkilöiden ihmisoikeuksien loukkauksia vastaan, ja ne on tuomittava tiukasti. Emme ole mukana sosiaalisissa hankkeissa, jotka erottelevat ja sulkevat pois.

Euroopan komission julkaisema ensimmäinen hlbtiq-henkilöiden tasa-arvoista kohtelua koskeva EU:n strategia on tärkeä askel kohti hlbtiq-henkilöiden tasa-arvon ja tilanteen parantamista, ja on yhteinen vastuumme toteuttaa kyseinen strategia kansallisten strategioiden mukaisesti, jotta voimme suojella hlbtiq-henkilöitä ja lisätä heidän osallisuuttaan. Vaikka jotkut Euroopan unionin jäsenmaat lietsovat vihaa hlbtiq- henkilöitä vastaan Euroopassa , me olemme tyytyväisiä, että Euroopan parlamentti on 11. maaliskuuta 2021 hyväksynyt päätöslauselman, jossa julistetaan Euroopan unioni ”vapauden alueeksi hlbtiq-henkilöille”. Meidän on kuitenkin tehtävä tätäkin enemmän.

Ensinnäkin on käytettävä kaikkia EU:n lainsäädännön mahdollistamia keinoja keskeyttää EU:n rahoitus systemaattisesti aina, kun hlbtiq-henkilöiden oikeuksia loukataan. Lisäksi kannustamme Euroopan komissiota ryhtymään tällaisissa tilanteissa oikeustoimiin Euroopan unionin tuomioistuimessa, jos lainsäädäntö sen mahdollistaa.

Hlbtiq-henkilöiden suojelua viharikosten ja vihapuheen kaikkia muotoja vastaan on vahvistettava, jotta kaikki Euroopan unionin asukkaat voidaan turvata tällaisilta rikkomuksilta ja loukkauksilta.

Lisäksi eurooppalaisten perheiden monimuotoisuus on otettava huomioon oikeudellisesta näkökulmasta, perustuen tarpeeseen perhesuhteiden vastavuoroiselle tunnustamiselle EU:ssa sekä hlbtiq-henkilöiden ja sateenkaariperheiden mahdollisuudelle käyttää liikkumisvapauttaan täysimääräisesti. 

EU ei ole ainoastaan taloudellinen hanke. Se on poliittinen hanke. Sillä on tarina. Sillä on arvoja. Arvoja, jotka koskevat kansojen asteittaista emansipaatiota ja perustuvat valistuksen ideoihin ja arvoihin. Näin ollen emme voi hyväksyä, että hlbtiq-henkilöiden hyljeksintä saa Euroopassa jalansijaa.

Toukokuun 17. päivänä eli kansainvälisenä homofobian, transfobian ja bifobian vastaisena päivänä toteamme kaikille eurooppalaisille, että he voivat olla ylpeitä siitä, mitä ovat. Että EU on vapauden, tasa-arvon ja perusoikeuksien kunnioittamisen yhteisö. 

Näistä periaatteista emme tingi.

Suomi
Thomas Blomqvist 
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

Belgia
Sarah Schlitz
Sukupuolten välisestä tasa-arvosta, yhdenvertaisista mahdollisuuksista ja monimuotoisuudesta vastaava valtiosihteeri

Kypros
Emily Yiolitis 
Kyproksen oikeusasioista ja yleisestä järjestyksestä vastaava ministeri 

Tanska
Peter Hummelgaard
Työ- ja tasa-arvoministeri

Viro 
Signe Riisalo
Sosiaalisen suojelun ministeri

Ranska
Elisabeth Moreno
Sukupuolten tasa-arvosta, monimuotoisuudesta ja yhtäläisistä mahdollisuuksista vastaava apulaisministeri pääministerin kansliassa

Saksa
Franziska Giffey
Perhe-, vanhus-, nais- ja nuorisoasiainministeri

Irlanti
Roderic O’Gorman
Lapsi- ja vammaisasiain-, tasa-arvo- ja integraatioministeri

Italia
Elena Bonetti
Tasa-arvo- ja perheministeri

Luxemburg 
Corinne Cahen 
Perhe- ja integraatioministeri

Malta
Edward Zammit Lewis
Oikeus-, tasa-arvo- ja hallintoministeri 

Alankomaat
Ingrid van Engelshoven
Opetus-, kulttuuri- ja tiedeministeri

Espanja 
Irene Montero
Tasa-arvoministeri

Ruotsi
Märta Stenevi
Tasa-arvo- ja asuntoministeri sekä kaupunkikehityksestä ja erottelun ja syrjinnän torjunnasta vastaava ministeri