Raimo Muurinen, Mikko Värttö & Aira Ranta: Kuunteleva keskustelutyyli on vahvoilla avautuvassa demokratiassa

28.9.2017

Kansalaisille on nykyisin tarjolla mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon runsaudenpulaksi saakka. Muiden muassa kansalaisraadit, asukastilaisuudet ja nuorisovaltuustot ovat vakiinnuttaneet paikkansa vuorovaikutuksen tapoina. Viime aikoina hallinto on lisännyt vaikuttamisen paikkoja myös verkossa aina lakien arviointiin ja ideointiin asti.

Hallinnon tarjoamat keskustelun raamit eivät kuitenkaan riitä aina kattamaan kaikkien tarpeita. Varsinkin sosiaalisessa mediassa yhteisiä asioita puidaan ehkä kirjavammin kuin koskaan aiemmin. Keskustelun tavat vaihtelevat asiantuntijapuheenvuoroista alatyyliin. Verkon sanotaan toimivan kuin kaikukammion, jossa samanmielisten mielipiteet vahvistuvat ja kärjistyvät omissa ryhmissään.

Moni kokee, että vastakkainasettelu on lisääntynyt.  Mutta missä määrin on kyse todellisista asetelmista ja missä määrin väärinymmärryksestä? Vastakkainasettelun aikaansaamiseen kun riittää, ettei aidosti kuuntele muita keskustelun osapuolia, vaan arvottaa toisten näkemykset omien mielikuviensa perusteella.

Toisaalta rakentava vastakkainasettelu keskustelussa voi itse asiassa tuottaa ymmärrystä ja selkeyttää ristiriitoja. Tämä edellyttäisi kykyä tarkastella erilaisia näkökulmia monipuolisesti ja vertailla eri perusteluita.  Oletetuista vastakkainasetteluista pitäisi siis päästä niistä keskusteluun.

Ensin on syytä jakaa näkemykset eriäviin ja yhteisiin

Olennaista olisi pystyä tarkastelemaan keskustelun isompaa kuvaa. Keskustelijoiden olisi hyvä tuoda esiin omat, erilaiset määritelmänsä käsittelyssä olevasta ongelmasta ja tavoitteista.

Ensin pitäisi löytää asiat ja arvot, joista ollaan yhtä mieltä. Usein kuulee päiviteltävän, että toisilla on täysin erilaiset arvot, mutta kuinka usein asia on oikeasti todella näin? Keskustelussa olisi hyväksi, jos oltaisiin rohkeasti avoimia myös sille, mistä ollaan samaa mieltä.

Toisten näkemysten lokerointi ja leimaaminen on houkutteleva vallankäytön tapa, mutta voi estää keskinäisen ymmärryksen mahdollisuuden. Osittain se lienee myös tahatonta, joten siihen kannattaisi kaikkien kiinnittää itsekriittistä huomiota.

Joskus keskustelun sujuvuutta voi edesauttaa ulkopuolisella tuella. Sekä erilaisissa kansalaisfoorumeissa että verkossa joukkoistetussa lakien arvioinnissa fasilitaattorit ovat huolehtineet, ettei keskustelu ajaudu pois raiteiltaan ja että osallistujat pääsevät tasapuolisesti ääneen. Ulkoisen tarkkailijan voi olla myös helpompi vetää keskustelu yhteen ja auttaa osapuolia ymmärtämään toistensa eriävienkin näkemysten perusteet.

Keskustelun rakentavuuden kannalta esimerkiksi eri aiheista järjestetyt kansalaiskeskustelut ilmentävät hyvin ääneenlausutun tarkoituksen merkitystä. Ilman päämäärää keskustelu voi jatkua loputtomiin, kun osapuolilla ei ole tarvetta etsiä yhteistä nimittäjää. Kokemukset kansalaisaloitteesta osoittavat, että julkinen keskustelu voi kanavoitua rakentavallakin tavalla kohti päätöksentekoa. Edellytyksenä vain on, että kansalaiset saavat itse määritellä osallistumisen ehdot.

Johtopäätöksenä herää kysymys siitä, pitäisikö kansalaisaloitteen periaatteet eli kansalaislähtöinen agendan ja päätösvaihtoehtojen määrittelyn mahdollisuus verkossa toimivalla alustalla ulottaa koskemaan päätöksentekoa laajemminkin. Jos verkkoa hyödynnettäisiin järjestelmällisenä ja kattavana väylänä julkisen mielipiteen kanavoimiseksi päätöksentekoon, voisiko julkinen keskustelu muuttua huutokaupasta kilpailuksi parhaasta argumentista? Parhaan argumentoijan pitäisi pystyä osoittamaan, että hän on huomioinut muutkin näkökulmat ja perustaa oman näkemyksensä sille.

Esimerkiksi asianhallinnan tietojärjestelmät sisältävät olennaista tietoa päätöksenteosta. Voisiko niillä olla myös vuorovaikutuksellinen puolensa? Tekniikka valjastettaisiin palvelemaan, jotta hallinto voi kuunnella kansalaista, oli asia sitten mikä tahansa.

_____________________________________________________________
Raimo Muurinen on työskennellyt Open Knowledge Finlandissa useissa projekteissa avoimen datan ja päätöksenteon joukkoistamisen asiantuntijana.

Mikko Värttö on väitöskirjatutkijana Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa ja kehittää tutkimuksessaan deliberatiivisten menetelmien arvioinnin välineitä. Muurinen ja Värttö toimivat Deliberatiivisen demokratian instituutin (DDI) hallituksessa.

Aira Ranta on hallintotieteiden maisteri ja toimii debattikouluttajana omassa yrityksessään. Ranta on DDI:n yhteistyökumppanina yksi Open Democracy in Practice -seminaarin pääjärjestäjistä.

Kirjoittajien menovinkki aiheesta kiinnostuneille: Open Democracy in Practice: Crowdsourcing -seminaari keskiviikkona 11. lokakuuta.
Lue lisää oikeusministeriön Suomi 100 – Suomalaisen demokratian tulevaisuuskeskustelut -hankkeesta täältä