Sami Borg: Demokratia Suomessa – toimii mutta yskii

24.10.2017

Demokratian toimivuuden määrälliset indikaattorit osoittavat, että kansanvalta toimii Suomessa kohtuullisen hyvin. Näin voidaan päätellä demokratiaindikaattoreista, joita on koottu Suomen vaalitutkimuskonsortion ylläpitämälle sivustolle, vaalitutkimus.fi. Suurin osa indikaattoreista perustuu kansallisiin eduskuntavaalitutkimuksiin, joita tutkijaryhmä on toteuttanut säännöllisesti vuoden 2003 vaaleista alkaen.

Miltä osin suomalainen demokratia näyttää toimivan, kun ajatellaan kansanvallan isoa kuvaa? Lista ei ole aivan lyhyt.

Suomi ei eristäydy, vaan pyrkii aktiiviseen kansainväliseen yhteistyöhön globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Maan poliittinen järjestelmä toimii melko hyvin ja kykenee pääsääntöisesti tuottamaan ja toimeenpanemaan päätöksiä tehokkaasti. Poliittisen järjestelmän osat pelaavat yhteistyössä ilman pitkäaikaisia toiminnallisia kriisejä. Hallitukset ja niiden puoluepoliittinen pohja vaihtelevat uskottavasti vaalitulosten mukaan ja kaikki eduskuntapuolueet ovat mahtuneet johonkin hallituskoalitioon. Uusia puolueita syntyy ja vakiintuu. Kansalaisille on turvattu laaja kirjo erilaisia vaikutusmahdollisuuksia. Oikeusjärjestelmä toimii, eikä perusoikeuksia yleisesti ottaen poljeta.

Myös kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan on suurelta osin reilassa. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ainakin melko kiinnostuneita politiikasta ja terveen kriittisiä sen toimijoita kohtaan. Tähän liittyy usein luottamus poliittiseen järjestelmään ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Järkevä luottamus pohjautuu myös yleiseen sosiaaliseen luottamukseen ja pääomaan, joka on Suomessa kansainvälisesti verraten varsin vahvaa.

Yksittäiseen puolueeseen tai ehdokkaaseen pettyneen on myös melko helppoa löytää itselleen vaaleissa toinen vaihtoehto kantojensa ajamiseen. Liikkuvien äänestäjien kasvava määrä valitsijakunnassa ei ole itseisarvo demokratian toimivuuden kannalta, mutta sekin osoittaa puolue- ja vaalidemokratian toimivuutta.

Sitten huonompiin uutisiin. Emme kylve niissä, mutta keskeisimmät kyllä kirpaisevat. Yleisten vaaliemme äänestysprosentit eivät ole nousussa, äänestysaktiivisuus on matalaa ja erot väestöryhmien osallistumisessa kasvavat. Uudet, nuoret valitsijasukupolvet äänestävät yhä harvemmin, ja näissä ikäluokissa koulutustaso vaikuttaa äänioikeuden käytön todennäköisyyteen enemmän kuin muissa ikäluokissa.

Tilastokeskuksen tuottamat tilastokatsaustiedot viime kuntavaalien äänestysaktiivisuudesta osoittavat, että koko maassa 25–34 -vuotiaista perusasteen koulutuksen saaneista vain joka viides kävi äänestämässä.

Kehityssuunta on väärä ja kieltämättä hankalasti korjattavissa. Nuorten ja keski-ikäisten suhde puolueisiin on etäinen. Takavuosikymmenten rynnistystä puoluetoimintaan ei tule tapahtumaan lähitulevaisuudessa, jos myöhemminkään. Tämä vaikuttaa väistämättä esimerkiksi uusien poliitikkojen rekrytoitumiseen. Tarjontaa on yhä vähemmän. Puolueet eivät enää toimi poliittisen kouluttautumisen ja kommunikaation pääareenoina. Politiikka opitaan, jos opitaan, medioiden välityksellä — tai lennosta lähtemällä ehdokkaaksi ja pääsemällä luottamushenkilöksi.

Yhä useammat eivät osallistu ainakaan vaali- ja puoluedemokratiaan vaan seuraavat sitä mieluummin yleisönä, sivusta. Ja kun vaali- ja puoluedemokratiaa on hankalaa kehittää, viranomaisten kehittämistoimet kohdistuvat todennäköisemmin siihen, mitä on mahdollista uudistaa nopeammin. Luodaan uusia osallistumismuotoja, mikä on toki tärkeää. Mutta lisäävätkö uudet osallistumismuodot osallistujien määrää vai kasaantuuko osallistuminen yhä enemmän jo ennestään aktiivisimmille?

Osallistumistendenssit vaikuttavat myös tietoihin ja mielipiteisiin politiikasta, tapoihin seurata sitä ja siihen, missä ja miten politiikasta keskustellaan. Edustuksellisen demokratian piirissä omia tai oman ryhmän kantoja arvioidaan ainakin jossakin prosessin vaiheessa avoimesti ja dialogisessa prosessissa suhteessa muiden toimijoiden kantoihin. Eri kantoja edustavat ryhmittymät argumentoivat omien kantojensa puolesta jokseenkin selkein keskustelusäännöin ja päätöksenteossa enemmistön kanta voittaa. Voittavien koalitioiden muodostamiseksi ryhmittymien on järkevää sovittaa yhteen kantojaan muiden ryhmien mielipiteiden kanssa.

Verkkovaikuttaminen ja verkkokeskustelut toimivat nekin parhaimmillaan mainioina poliittisen keskustelun areenoina, mutta valitettavan usein ne tarjoavat myös täysin päinvastaisia esimerkkejä. Netissä omia kantojaan voi tuoda esiin pidäkkeettömästi julkistamalla ne itse ja tarjoamatta kommentointimahdollisuutta. Jos haluaa osallistua keskustelusivustoilla, se on usein mahdollista anonyymisti. Nimettömyys vähentää vastuuntuntoisuutta. Valitettavan usein nettikeskustelut päätyvät epäasialliseen käytökseen ja keskusteluyhteyden katkeamiseen.

Ongelmana ei kuitenkaan ole internet vaan sen käyttäjät. Kokonaisuudessaan uudet verkko-osallistumisen muodot muun muassa vaalikoneineen ja aloiteoikeuksineen ovat kohentaneet merkittävästi kansalaisten ja hallinnon sekä valitsijoiden ja poliitikkojen välistä tiedonkulkua.    

_______________________________________

Dosentti Sami Borg toimii vaalitutkijana Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittamassa Kuntavaalitutkimus 2017 -hankkeessa, jonka pääraportti ilmestyy alkuvuodesta 2018.

Lue lisää:

Suomen vaalitutkimusportaali
Sami Borg ja Sari Pikkala (2017): Kuntavaalitrendit. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisu 1/2017.
Kimmo Grönlund ja Hanna Wass (toim., 2016): Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 28/2016.