Elina Nissinen ja Karoliina Muukka, Mikkelin lukio: Vihapuhe on sananvapauden pahoinpitelyä

11.5.2017

250 vuotta sitten Ruotsi-Suomessa puhalsivat uudistuksen tuulet. Valta oli kuninkaan sijaan säädyillä, ja valtiopäivien yksi merkittävimmistä vaikuttajista oli “Pohjolan Adam Smith", kokkolalainen kirkkoherra Anders Chydenius. Vuonna 1766 säädettiinkin aikansa liberaalein ilmaisunvapauslaki, joka vapautti ennakkosensuurista kaiken muun paitsi uskonnolliset ja ulkomaalaiset painotuotteet.

250 vuoteen ilmaisunvapautta mahtuu paljon muutoksia. 1917 Suomi itsenäistyi ja sananvapaus kirjattiin kansalaisten perustuslailliseksi oikeudeksi. Sotasensuuri, -propaganda ja suomettumisen ajan itsesensuuri puolestaan heittivät pitkän varjonsa vapaan suomalaisen journalismin ylle vuosikymmeniksi sodan jälkeenkin, aina 1990-luvulle saakka. 1990-luvulla Internetin ja 2000-luvulla sosiaalisen median yleistymisen myötä sananvapauden kenttä uudistui täysin. Mahdollisuus anonyymiin ja sensuroimattomaan julkaisemiseen internetissä sai diktaattorit Aasiassa tärisemään kauhusta, mutta suomalaiset kihisemään onnesta. Sananvapaushan oli nyt täydellinen.

Pian kihinä vaihtui kuitenkin kaaokseen. Teknologinen evoluutio oli ottanut 90-luvulla harppauksen, mutta sosiaalinen evoluutio ei ollut pysynyt perässä. Ihmiset olivat ja ovat edelleen ymmällään, ja hakevat rajojaan kokeillen, mitä somessa saa näyttää, sanoa ja jättää sanomatta. Näin syntyy vihapuhe. Se on Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Suomen laissa vihapuhetta ei erikseen määritellä eikä se ole rikos. Suomen laki tuntee vain kiihottamisen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkauksen.

Vihapuheella on kuitenkin vakavia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Se ei nimittäin ole puhujan oman sananvapauden äärimmäistä käyttöä, vaan toisten sananvapauden kaventamista ja pahoinpitelyä. Vihapuheen herättämästä pelosta johtuva itsesensuuri on nimittäin yksi tämän päivän sananvapauden pahimmista uhkista. Se on pikkuhiljaa kiristyvää ilmapiiriä, hiljaista hyväksymistä ja yksinäistä ahdistumista. Itsesensuuria on vaikea tutkia ja siksi siihen myös lähes mahdotonta puuttua.

Sananvapauden ja -vastuun rajat eivät kuitenkaan ole yksiselitteiset. Esimerkiksi suomalaisen Ylilauta-sivuston ylläpitäjä ja omistaja Aleksi Kinnunen puolustaa itsesensuurin uhastakin huolimatta anonyymiä sanavapautta (Nyt.fi, 29.11. 2016, Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla). Ylilauta on sivusto, jolla voi anonyymisti julkaista aivan mitä tahansa. Keskusteluja ei moderoida, ja vain selkeästi laittomat viestit poistetaan. Kinnusen mielestä juuri anonymiteetti takaa sen, että kaikki voivat nimimerkin suojista vihdoin ilman vihapuheen pelkoa sanoa rehelliset mielipiteensä.

Kinnunen opastaa Internetissä itsensä loukatuiksi kokeneita kasvattamaan paksumpaa nahkaa. Hänen mukaansa loukkaukset ovat "internetissä todella yleisiä eikä niistä pitäisi ottaa itseensä." Seuraava sukupolvi, milleniaalit, saattavat tässä onnistuakin, mutta tällä hetkellä ei ole realistista olettaa, että lähes koko elämänsä ilman minkäänlaista sosiaalista mediaa eläneet ikäluokat pystyisivät tähän.

Sosiaalisesta mediasta ja vihapuheesta kärsivät erityisesti tutkijat, jotka eivät ole tottuneet julkiseen työhön ja siihen liittyvään vihaisten kommenttien ja uhkausten määrään, toisin kuin vaikkapa poliitikot. Helsingin kirjamessuilla Oikeus on - onko uskallusta? -paneelissa puhunut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Risto Nieminen kertoi erityisesti geeni- ja ruokavaliotutkijoiden saavan tutkimustyötään häiritsevää ja itsesensuuriin johtavaa vihapostia. Vihapuhe vaikuttaa siis jopa Suomen johtavien tieteentekijöiden työhön.

Kuten vuonna 1766, sananvapaus on Suomessa tutkimusten mukaan huippuluokkaa myös vuonna 2016. Olemme kuitenkin jälleen luisumassa kylmän sodan ajan aikaiseen hiljaisuuden ja itsesensuurin kulttuuriin. Tällä kertaa painostus ei tule itärajan takaa vaan omiemme sisältä.

teksti: Elina Nissinen, kuvitus: Karoliina Muukka

_______________________________

Tämä blogikirjoitus on osa oikeusministeriön ja lukioiden Suomi 100-juhlavuoden kirjoitussarjaa. Kirjoitussarjassa opiskelijat pohtivat perustuslakia.