Hyppää sisältöön
Media

Lasten huoltoriitojen sovittelukokeilu laajenee - kokemukset lupaavia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 6.2.2012 12.01
Tiedote -

Neljästä käräjäoikeudesta saadut kokemukset lasten huoltoriitojen uudenlaisesta sovittelusta ovat olleet niin myönteisiä, että kokeilun laajentamista valmistellaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson iloitsee siitä, että yllättävänkin suuren suosion saanutta kokeilua pystytään hallitusohjelman mukaisesti laajentamaan myös näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina.
- Syntyneiden sopimusten määrä ja menettelyn nopeus osoittavat, että sovittelun avulla on kyetty parantamaan lapsen asemaa oikeudenkäytössä ja edistämään lapsen oikeuksien toteutumista käytännössä, hän toteaa.

Vuoden 2011 alussa alkanutta asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelua on kokeiltu neljässä käräjäoikeudessa: Espoossa, Helsingissä, Oulussa ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.

Sovittelu eroaa oikeudenkäynnistä. Sovittelun tavoitteena on saavuttaa vanhempien välille lapsen edun mukainen, kestävä sovinto. Sovittelijana toimii tuomari ja häntä avustaa asiantuntijana psykologi tai kokenut sosiaalityöntekijä. Asiantuntijan käyttäminen on kokeilun aikana vanhemmille maksutonta.

Kokeilun piirissä olevissa käräjäoikeuksissa oli viime vuoden marraskuun loppuun mennessä tullut vireille yhteensä 234 sovitteluasiaa. Sovittelussa oli päättynyt yhteensä 109 asiaa, joista 69 %:ssa oli tehty kokonaissovinto ja 12 %:ssa osasovinto.

Sovittelut pyritään hoitamaan joutuisasti. Tavoitteena on mahdollisimman varhainen puuttuminen vanhempien erimielisyyksiin ja samalla huoltoriitojen käsittelyaikojen lyhentäminen ja siten myös tuomioistuimen ja sosiaalitoimen voimavarojen säästäminen. Kokeilu on osoittanut, että sovittelumenettely on ollut huomattavasti oikeudenkäyntiä nopeampaa. Päättyneet asiat on saatu käsitellyiksi keskimäärin 1,5 kuukaudessa. Lisääntyneiden sovintojen seurauksena myös sosiaalitoimelle tehdyt selvityspyynnöt ovat vähentyneet selvästi. Sovittelulla on siis saavutettavissa säästöjä sekä oikeuslaitoksessa että sosiaalitoimessa.

Vanhemmat ja heidän lakimiesavustajansa ovat valtaosin olleet sovitteluun tyytyväisiä. Tuomareiden ja asiantuntijoiden yhteistyö on sujunut hyvin. Uusi työskentelytapa on tehostanut sovittelua, ja työskentely yhdessä toisen ammattikunnan edustajan kanssa on koettu hyödylliseksi.

Sekä tuomareille että asiantuntijoille on järjestetty koulutusta, jota ohjausryhmä pitää tulevaisuudessakin välttämättömänä sekä sovittelijatuomareille että asiantuntijoille.

Kokeilun aikana on havaittu, että menettelyä on tarpeen edelleen kehittää.

Lisätiedot:
Kokeilun ohjausryhmän puheenjohtaja,
käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen, Helsingin käräjäoikeus, puh. 029 56 44 843, (vaihde puh. 029 56 44 200) s-posti: [email protected]
ja hallitusneuvos Anne Hallavainio, OM, puh. 09 1606 7535
s-posti: [email protected]

Kansalaiset voivat kysyä lisätietoa käytännön menettelyistä kokeilukäräjäoikeuksien kanslioista.

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun