On yleisesti tunnettu tosiasia, että lakikieli on laadultaan surkeaa ja että sitä ei voi ymmärtää.

Kysyin someverkostoltani, millaisia assosiaatioita lakikieli herättää: ”Monimutkaista”, ”Vaikeaa, pitkiä virkkeitä”, ”Vaatii 3 kuppia kahvia per sivu, kun sitä lukee”, ”Kieltä, jonka tulkitsemiseen tarvitaan yliopistokoulutus oikeustieteestä.” Tarkastelkaamme, mistä lakikielessä kiikastaa.

Lakikielen monet ominaisuudet

Oletko kuullut vilkasta keskusteltua siitä, onko vaikkapa kolumneissa käytetty kieli vaikeaa ymmärtää? Lakikielen laatua kuitenkin arvioidaan usein vain siitä näkökulmasta, onko sitä helppo vai vaikea ymmärtää. Lakikielen ei toki tarvitse olla esimerkiksi viihdyttävää, mutta usein unohtuu, että silläkin on muitakin ominaisuuksia kuin ymmärrettävyys.

Muut lakikieleltä edellytettävät ominaisuudet, varsinkin täsmällisyys, ovat toisinaan ristiriidassa ymmärrettävyyden kanssa. Pelkän ymmärrettävyyden lisääminen muista suotavista ominaisuuksista välittämättä olisikin vielä melko helppoa, mutta lakikielen laatua kokonaisuudessaan se tuskin parantaisi.

Kumpi on vaikeaa: kieli vai sisältö?

Monimutkaisen asian haastekerrointa ei tietenkään ehdoin tahdoin kannata lisätä käyttämällä koukeroista kieltä, mutta valitettava fakta on, että monimutkaista asiaa ei saa yksinkertaiseksi pelkästään kielellisin keinoin.

Hankaluus saattaakin siis piillä itse sääntelyn ja säänneltävän ilmiön monimutkaisuudessa eikä varsinaisesti kielessä. Somekyselyni poiki myös vastauksen, että lakikielessä on ”poikkeuksen poikkeuksia”. Ne eivät kuitenkaan johdu kielestä vaan sisällöstä. Poikkeusten olemassaolo pitää siis erottaa niiden kielellisestä ilmaisukeinosta, joita voivat olla vaikkapa kuitenkin-sana ja fraasi ”poiketen siitä, mitä 2 §:ssä säädetään.”

Lainsäädäntö on kokonaisuus

Lainsäädäntö muodostaa kokonaisuuden, joka koostuu tuhansista säädöksistä - siis laeista ja asetuksista. Lainsäädäntö puolestaan on osa oikeusjärjestystä. Yksittäisen oikeusohjeen ymmärtäminen edellyttää käsitystä tästä koko kokonaisuudesta.

Lainsäädännössä on myös tietty systematiikka, josta otettakoon nyt esimerkiksi yleislait ja erityislait. Yleislakia noudatetaan ilman erityisempiä kommervenkkejä, jollei siitä erityislailla poiketa. Idea on nerokas: jokaisen hallinnonalan lainsäädännössä ei esimerkiksi tarvitse keksiä pyörää uudestaan ja säätää asian käsittelystä kyseisen hallinnonalan viranomaisessa, kun jo hallintolaissa säädetään asian käsittelystä viranomaisessa ylipäätään. Tietyn hallinnonalan erityislainsäädäntöä lukevalle tämä voi silti aiheuttaa päänvaivaa, kun laista löytyvät vain poikkeukset eikä pääsääntöä lainkaan. Kielestä ei tämäkään kuitenkaan suoranaisesti ole kiinni, ja yleislaki-erityislakisysteemissäkin hyödyt ylittänevät haitat.

Lainsäädäntö myös muodostuu eri aikakausilta olevista teksteistä: vanhimmat yhä voimassa olevat lakimme ovat vuodelta 1734. Nämä eri aikakausilta olevat lait kietoutuvat monilla tavoin yhteen ja muodostavat tuon äsken kuvatun systemaattisen kokonaisuuden. Tällöin sen yhtä osaa ei voi kokonaisuuden kärsimättä mennä kielellisestikään noin vain muuttamaan, vaikka kokonaisuudesta irrallaan tarkasteltuna ilmeisiä muutostarpeita olisikin olemassa. Tästä syystä lakikieli myös on ”joskus vanhahtavaa”, kuten yksi kyselyni vastaaja kuvaili.

Haasteina abstraktiotaso ja EU

Kieli on yleensä sitä helpompaa, mitä konkreettisempaa se on. Lainsäädännön nimenomainen pointti kuitenkin on, että se on yleistä ja abstraktia. Se siis koskee kaikkia sen soveltamisalaan kuuluvia yhtä lailla eikä siinä oteta kantaa yksittäistapauksiin. Tämä ikävä kyllä kohottaa myös sen kielellisen ilmiasun abstraktiotasoa ja samalla lisää ymmärtämisen haastekerrointa.

Ei ole olemassa yhtä täysin yhtenäistä kielimuotoa nimeltä lakikieli, vaan lakikieli pitää sisällään keskenään varsin erilaisiakin kielimuotoja - osa helpompaa, osa vaikeampaa. Huomio vain tuntuu julkisessa keskustelussa usein kiinnittyvän noista jälkimmäiseen. Ja tuossa jälkimmäisessä tapauksessa taustalla lymyää toisinaan - vaikkakaan ei toki aina - EU-lainsäädäntö ja siinä käytetty kapulakieli, jonka päätymistä kansalliseenkaan lainsäädäntöön ja lakikieleen on mahdotonta estää.

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin

Myönnettävä kuitenkin on, että lakikielessä - niin sen ymmärrettävyydessä kuin muissakin ominaisuuksissa - on edelleen parantamisen varaa. Eikö asialle siis tehdä mitään? Tehdään! Parhaillaankin on käynnissä valtioneuvoston tilaama ja Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen johdolla toteutettava hanke, jossa tutkitaan, miten lukijat ymmärtävät lakikieltä. Tuloksia on luvassa ensi vuonna. Saamme siis tutkittua tietoa lakikielen kehittämisen pohjaksi.

Tulkoon vielä lopuksi mainituksi, että lakikieli herätti somekyselyssäni (ainakin osin) positiivisiakin assosiaatioita: ”Parhaimmillaan lähes runollista”, ”Hauskaa, ärsyttävää, ihmeellistä, kiehtovaa tai puuduttavaa.” Jotain hyvääkin siinä siis on.

Säädöskielen ymmärtäminen -hanke

Kirjoittaja