Hyppää sisältöön
Media
Etsimääsi sivua ei valitettavasti löydy kyseisellä kielellä.
Sivut, joissa tagi hallituksen esitykset .
Sivut, joissa tagi hallituksen esitykset .

Lisärahoitusta oikeudenhoidon toimijoille ja rikollisuuden ehkäisyyn

9.10.2023 14.15
OM
Hallitus on antanut eduskunnalle vuoden 2024 talousarvioesityksen ja päättänyt vuosien 2024–2027 julkisen talouden suunnitelmasta, joka sisältää myös valtiontalouden kehyspäätöksen. Talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle esitetään ensi vuodelle määrärahoja kaikkiaan 1,2 miljardia euroa.

Oikeusministeri Henriksson: Vahvistusta lapsiin kohdistuvien rikosten sekä lähisuhdeväkivallan vähentämiseen

2.9.2022 13.45
OM
Hallitus päätti eilen budjettiriihessä rikosten uhrien oikeuksien tukemisesta. Lisärahoitusta osoitetaan vuodelle 2023 muun muassa lähestymiskiellon tehostamiseen ja lapsiin kohdistuvien rikosten kiireelliseen käsittelyyn.

Oikeusministeriön ehdotus valtion talousarvioon 2023

5.8.2022 10.38
OM
Oikeusministeriön hallinnonalalle esitetään vuodelle 2023 määrärahoja kaikkiaan 1,09 miljardia euroa, mikä on noin 51 miljoonaa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa ja noin 42 miljoonaa euroa enemmän, kun vaalimenoja ei oteta huomioon. Lisäys johtuu muun muassa panostuksista oikeudenhoidon turvaamiseen sekä virkaehtosopimuksen mukaisista palkkausten tarkistuksista.

Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2022

27.9.2021 13.31
OM
Hallitus esittää vuoden 2022 talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle määrärahoja kaikkiaan noin miljardi euroa. Kokonaismäärärahan taso on sama kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Lisärahoitusta varattiin muun muassa todistelun taltiointijärjestelmän kehittämiseen, laittoman uhkauksen syyteoikeuden muutoksesta aiheutuviin kuluihin ja suomalaisten talousosaamisen vahvistamiseen.

Oikeusministeriön ehdotus valtion talousarvioon 2022

13.8.2021 11.26
OM
Oikeusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja vuodelle 2022 kaikkiaan miljardi euroa. Tämä on 15,6 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa, kun vaalimenoja ei oteta huomioon. Lisäys suunnataan oikeushallinnon perusrahoituksen vahvistamiseen.  

Oikeusministeriö

Oikeusministeriö

Oikeusministeriö ylläpitää ja kehittää oikeusjärjestystä ja oikeusturvaa sekä huolehtii demokratian rakenteista ja kansalaisten perusoikeuksista.

Tietoa oikeusministeriöstä

Hallinnonala

Hallinnonala

Oikeusministeriön hallinnonalalla työskentelee runsaat 9 100 henkilöä, joista suurin osa tuomioistuimissa.

Oikeusministeriön hallinnonala

Ministerit

Sivun alkuun