Blogit

Anna-Maja Henriksson: Rasismi ja vihapuhe koskettavat myös saamelaisia

Julkaisupäivä 5.2.2021 12.25 Blogit OM

fi | sv

Kokoonnuimme viime marraskuussa Norjan ja Ruotsin kollegoiden ja kolmen maan saamelaiskäräjien puheenjohtajien kanssa keskustelemaan ajankohtaisista saamelaisia koskettavista asioista. 

Hyvien väestösuhteiden edistämisestä ja vihapuheen vastustamisesta syntyi vilkas keskustelu. Meillä oli vahva yhteinen näkemys asiasta. Päätimme kokouksessa tiivistää vuoropuhelua asiassa. Sovimme, että laadimme teemasta yhteisen kirjoituksen, joka hiljattain julkaistiin. 

Vihapuhe on saamelaistenkin kohdalla valitettavan ajankohtainen kysymys. Ruotsin korkeimman oikeuden 23.1.2020 julistaman Girjasin saamelaisyhteisöä koskeneen tuomion jälkeen koko Saamenmaan alueella on esiintynyt uhkailua, vihaa ja jopa väkivaltaa. Pohjois-Norjassa on ollut useita tapauksia, joissa on vakavasti kiihotettu saamelaisia vastaan. Saamelaiskäräjät on kertonut, että Suomessa vihapuhetta saamelaisia vastaan esiintyy erityisesti sosiaalisessa mediassa. 

Ilmiö on yleismaailmallinen. Alkuperäiskansat joutuvat eri puolilla maailmaa häirinnän ja suvaitsemattomuuden kohteeksi, erityisesti kun kyse on maahan ja luonnonvaroihin liittyvistä erimielisyyksistä. 

Rasismia ja vihapuhetta ei voida hyväksyä, eikä sitä voi ohittaa olankohautuksella. Erilaiset mielipiteet ja keskustelu kuuluvat demokraattisen yhteiskuntaan. Toista kansaa halventava puhe tai uhkaukset sen sijaan eivät kuulu.

Oikeusministeriö on tehnyt vihapuheen ja viharikosten vastaista kehittämistyötä useamman vuoden ajan. Saamelaisille kohdennettu materiaali viharikoksista ja niiden tunnistamisesta on valmistumassa keväällä. Viharikoksista ilmoittaminen on tärkeää, jotta niihin voidaan puuttua ja toivottavasti myös estää samanlaisia rikoksia tulevaisuudessa. Ilmoittaminen auttaa myös muodostamaan kokonaiskuvan ilmiöstä.

Jokaisen meistä pitää muistaa, että kaikilla on sama ihmisarvo. Olemme yksilöitä, joilla on tunteet. Me olemme myös haavoittuvia. Siksi on erittäin tärkeää pitää vihapuhe ja häirintä loitolla. Jokaisen panosta tarvitaan. Saamelaisilla on oikeus tuntea itsensä hyväksytyksi ja osallisiksi yhteiskunnassa.

Näillä sanoilla toivotan kaikille oikein hyvää saamelaisten kansallispäivää! Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! Pyeri säämi aalmugpeivi puohháid! Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid!

--------------------
Kirjoittaja on oikeusministeri
 

OM Oikeusblogi