Arto Jääskeläinen:
100 vuotta itsenäisen Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista

 fi  | sv

Itsenäisen Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit toimitettiin tasan 100 vuotta sitten. Valtionhoitajaksi 12. joulukuuta 1918 nimitetty kenraali Mannerheim hajotti ensi töikseen eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi 1. ja 3. maaliskuuta 1919.

Suomen poliittinen tilanne oli vaalien alla voimakkaassa käymistilassa. Verisestä kansalaissodasta ei ollut kulunut vielä vuottakaan: sodassa oli kuollut noin 20 000 ihmistä ja sodan jälkeen kuoli vankileireillä vielä noin 13 000. Eduskunta toimi vajaalukuisena (ns. tynkäeduskunta), koska sosiaalidemokraattien vuoden 1917 vaaleissa valituista 92 edustajista ainoastaan aluksi yksi ja myöhemmin viisi muuta osallistui eduskunnan työhön: muut oli joko tuomittu valtiopetoksesta, kuolleet sisällissodassa tai paenneet Venäjälle. SDP sai jatkaa toimintaansa puolueena, mutta se omaksui nyt vallankumousta vastustavan ja länsimaisen reformistisen kannan yhteiskunnan uudistamiseen.

Tynkäeduskunta oli heti sodan jälkeen ryhtynyt yhteiskunnan eheyttämistoimiin: vaikka se ensin säätikin väliaikaisia rajoituksia painovapaus- ja kokoontumislakeihin, se toisaalta sääti syksyllä myös ns. torpparilain ja punavankien armahduslait. Erityisesti tynkäeduskunta pohti kuitenkin valtiomuotokysymystä. Osa eduskunnasta halusi Suomesta kuningaskunnan, osa tasavallan. Valtiomuotokysymys johti joulukuussa 1918 kahden historiallisen puolueen, vanhasuomalaisen puolueen ja nuorsuomalaisen puolueen hajoamiseen ja kahden uuden puolueen, monarkiaa kannattaneen Kansallisen Kokoomuksen ja tasavaltaa kannattaneen Kansallisen Edistyspuolueen syntyyn.

Vielä syksyllä 1918 maassa oli edelleen kansalaissodassa hallituksen joukkoja auttanutta saksalaista sotaväkeä, joka kuitenkin poistui Saksan hävittyä maailmansodan. Useat valtiot, Venäjän lisäksi muun muassa muut pohjoismaat, Saksa ja Ranska olivat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden jo alkuvuonna 1918, mutta tunnustaminen puuttui vielä tärkeimmiltä länsivalloilta eli Britannialta ja Yhdysvalloilta ja oli ilmeistä, että tunnustusta ei tulisikaan ennen kuin poliittiset olot maassa vakiintuisivat.

Uusien vaalien tarve tunnustettiin kaikissa puolueissa. Vaalikamppailu oli melko rauhallista, vaikka SDP joutuikin luonnollisesti puolustuskannalle. Valtiomuotokysymys oli näkyvä teema: monarkiaa kannattivat Kokoomus ja RKP, tasavaltaa muut puolueet.

Vaalit toimitettiin tuolloin käytössä olleen menettelyn mukaan kaksipäiväisinä, lauantaina 1.3. ja maanantaina 3.3. Silloisen vaalilain mukaan sunnuntaina ei äänestetty. Kahden vaalipäivän lisäksi muuta mahdollisuutta äänestää ei ollut. Vaalien äänestysaktiivisuus nousi kuitenkin melko korkeaksi, 67,1 %:iin. Tätä korkeampi aktiivisuus saatiin seuraavan kerran vasta vuoden 1945 vaaleissa.

Äänioikeutettujen lukumäärä oli pienempi kuin vuoden 1917 vaaleissa, koska moni äänioikeutettu oli joko kuollut sodassa tai menettänyt sen jälkeisissä oikeudenkäynneissä kansalaisluottamuksensa. Äänioikeuden edellytykset eivät muutoinkaan olleet samanlaisia kuin nykyään: äänioikeusikäraja oli 24 vuotta mutta äänioikeutta ei ollut, jos oli sotilas, holhouksen alainen, irtolainen, köyhäinhoidon apua saava, ulkomailla asuva, vältellyt veroja, konkurssissa, kansalaisluottamuksen menettänyt tai syyllistynyt vaalirikokseen. Yhteensä äänioikeutettuja oli noin 1 439 000.

Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi palasi SDP, joka sai eduskuntaan 80 paikkaa vaikka menettikin 12 paikkaa verrattuna vuoden 1917 vaaleihin. Maalaisliitto oli vaalien selkeä voittaja, kun se lisäsi paikkamääränsä 26:sta 42:een. Uusista puolueista Kokoomus sai 28 paikkaa ja Edistyspuolue 26 paikkaa. RKP sai 22 paikkaa ja Kristillinen työväki 2 paikkaa.

Uusi eduskunta kokoontui Heimolan taloon 1. huhtikuuta ja kävi heti valtiomuotokysymyksen kimppuun. Eduskunta hyväksyi Suomen Hallitusmuodon kesäkuussa ja valtionhoitaja Mannerheim vahvisti sen 17. heinäkuuta 1919.