Läpinäkyvyyttä kolmansien maiden puolesta harjoitettavaan vaikuttamiseen EU:ssa
15.2.2024 13.35
OM
Euroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on lisätä kolmansien maiden puolesta tehtävän intressivaikuttamisen avoimuutta EU:ssa. Valtioneuvosto lähetti direktiiviehdotuksen tänään eduskunnalle tiedoksi ja tukee ehdotuksen tavoitetta.
Avoimuusrekisterilaki tutuksi – tarjolla tietoa
3.4.2023 15.15
OM
Uusi avoimuusrekisterilaki velvoittaa lobbaajia ilmoittamaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta lobbauksesta avoimuusrekisteriin ensi vuoden alusta lähtien. Valtiontalouden tarkastusvirasto toimii avoimuusrekisterinpitäjänä ja valvoo ilmoitusvelvollisuutta.
Avoimuusrekisteri lisäämään lobbauksen läpinäkyvyyttä
16.6.2022 13.41
OM
Hallitus esittää avoimuusrekisterilain säätämistä. Laki velvoittaisi yrityksiä, yhdistyksiä ja säätiöitä ilmoittamaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistamastaan lobbauksesta. Avoimuusrekisterin tavoitteena on valmisteluun ja päätöksentekoon kohdistuvan vaikuttamisen läpinäkyvyyden parantaminen ja sitä kautta kansalaisten luottamuksen vahvistaminen.
Positiivisella luottotietorekisterillä torjutaan ylivelkaantumista
24.2.2022 16.01
OM
Hallitus esittää positiivisen luottotietorekisterin perustamista. Rekisterin tarkoituksena on torjua ylivelkaantumista tarjoamalla tehokkaan keinon luottokelpoisuuden arviointiin ja kansalaisten oman talouden hallintaan. Uudistus on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa.
Ehdotus lakisääteisestä avoimuusrekisteristä lausunnolle
2.12.2021 9.34
OM
Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä ja asiantuntijatyöryhmä luovuttivat tänään oikeusministerille ehdotuksensa uudesta avoimuusrekisterilaista. Niin kutsutun lobbarirekisterin tavoitteena on päätöksenteon läpinäkyvyyden parantaminen ja sitä kautta epäasiallisen vaikuttamisen torjunta.
Uusimmat
Läpinäkyvyyttä kolmansien maiden puolesta harjoitettavaan vaikuttamiseen EU:ssa
OM
Tiedote
15.2.2024 13.35
Avoimuusrekisterilaki tutuksi – tarjolla tietoa
OM
Tiedote
3.4.2023 15.15
Avoimuusrekisteri lisäämään lobbauksen läpinäkyvyyttä
OM
Tiedote
16.6.2022 13.41
Positiivisella luottotietorekisterillä torjutaan ylivelkaantumista
OM
Tiedote
24.2.2022 16.01
-
Oikeusvaltio
Suomalainen demokratia nojaa oikeusvaltioon. Oikeusministeriö huolehtii oikeusvaltion toimivuudesta.
-
Perustuslaki
Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Vastaamme yhteiskunnan peruslainsäädännön, kuten ihmisten perusoikeuksiin ja oikeusturvaan liittyvien lakien hyvästä valmistelusta.
-
Oikeusministeriö työnantajana
Teemme ministeriössä töitä avoimemman, aktiivisemman ja turvallisemman yhteiskunnan eteen. Ministeriössä työskentelee noin 240 asiantuntevaa virkamiestä erilaisissa tehtävissä.