Hyppää sisältöön
Media

Rikos- ja riita-asioiden käsittely muuttuu vähitellen sähköiseksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2014 9.17
Tiedote -

Accenture Oy on valittu syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten aineistopankkihankkeeseen (AIPA) kuuluvan tietojärjestelmän ensimmäisen vaiheen toimintojen toteuttajaksi. Accenture toimii myös järjestelmäintegraattorina, joten se vastaa siitä, että eri kokonaisuuksina rakennettavan järjestelmän osat toimivat saumatta yhteen.

Aineistopankin käyttöönotto alkaa rikosasioista. Käräjäoikeudet ryhtyvät vuoden 2015 loppupuolella käsittelemään sähköisesti vangitsemisasioita ja muita pakkokeinoasioita.
Samaan aikaan syyttäjänvirastoissa otetaan käyttöön AIPA:n toiminnallisuudet, jotka perustuvat uuteen sakon ja rikesakon määräämisestä annettuun lakiin. Ne korvaavat kumoutuvaan rangaistusmääräysmenettelylakiin perustuvat syyttäjän rangaistusmääräyssovelluksen toiminnot.

Uudessa järjestelmässä asiat tulevat vireille sähköisesti ja ne käsitellään loppuun asti sähköisesti. Esimerkiksi esitutkinta-aineisto saadaan suoraan poliisin tietojärjestelmästä.

Aineistopankkihanke etenee vaiheittain. Tavoitteena on, että järjestelmä on kokonaisuudessaan käytössä vuoden 2018 aikana. Silloin paitsi rikos-, myös riita- ja hakemusasiat hoidetaan käräjäoikeuksissa, hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa sähköisesti. Syyttäjälaitos siirtyy kokonaan rikosasioiden sähköiseen käsittelyyn jo ennen vuotta 2018. Myös sähköistä asiakaspalvelua lisätään. Asianajajille ja muille asiamiehille sekä yksityisille asianosaisille rakennetaan oma sähköinen asiointiportaali.

Aineistopankkihankkeeseen kuuluva tietojärjestelmän kehittäminen on yksittäisenä tietojärjestelmähankkeena oikeushallinnon historian suurin. Koko aineistopankkihankkeen rahoitukseen on valtion tämän vuoden talousarviossa varattu 8,5 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan hankkeen arvioidaan maksavan noin 34 miljoonaa euroa. Hanke sisältyy pääministeri Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan. ¬¬

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola korostaa, että AIPA on ennen muuta kehittämishanke, joka on tarkoitettu tehostamaan toimintaa ja nopeuttamaan asioiden käsittelyä yleisissä tuomioistuimissa ja syyttäjälaitoksessa. – Tarve muuttaa työmenetelmiä ja toimintatapoja otetaan huomioon hankkeen suunnittelussa. Henkilöstö onkin ollut siinä mukana alusta asti.

– Hanke toteutetaan käyttäjien ehdoilla ja heidän tarpeistaan lähtien. Hankkeeseen kuuluvan tietojärjestelmän helppokäyttöisyys on yksi tärkeimmistä tavoitteista. Helppokäyttöinen ja käyttäjän työtä hyvin tukeva tietojärjestelmä on olennainen edellytys tehokkaalle työskentelylle.

Lisätietoja:
Hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja, apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos, puh. 02915 50428,
hanketoimiston johtaja Marko Loisa, puh. 02951 50175
sekä johtaja Ritva-Liisa Raatikainen (Oikeusrekisterikeskus), puh. 02956 65654
s-posti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Sivun alkuun